Kansallista harrasviikkoa vietetään tänäkin vuonna ja Kerava on mukana edistämässä lasten ja nuorten monipuolista harrastamista 6.-8.5.2024. Viikon tavoitteena on tarjota oppilaille mahdollisuuksia kokeilla taiteen, liikunnan sekä muiden alojen harrastuksia ja toivottavasti löytää joukosta oma uusi mielenkiinnonkohde.
Keravan skeittipuiston suunnittelu on käynnistynyt osana Sompionpuiston suunnittelua. Nyt voit kertoa mielipiteesi ja toiveesi siitä, millaisia harrastusmahdollisuuksia sinä haluaisit puistoon.
Tästä uutisesta löydät kaupungin asiointipisteen sekä vapaa-ajan palveluiden aukioloajat vappuaattona ja -päivänä 2024. Lisäksi löydät menovinkit vapun viettoon Keravalla!
Aurinkomäellä sijaitseva laivateemainen leikkiväline on saavuttanut käyttöikänsä päätöksen, ja puistoon rakennetaan uusi leikkipaikka teemalla metsäsirkus ilahduttamaan keravalaisia perheitä. Uuden leikkipaikan valinnassa ovat olleet mukana asiantuntija- ja lapsiraadit. Kilpailutuksen voiton vei Lappset Group Oy.
Keravan skeittipuiston suunnittelu on käynnistynyt. Skeittipuiston odotetaan valmistuvan vuonna 2025. Tänä vuonna Keravalle saadaan siirrettävät skeittielementit ja uusia välineitä Killan ulkokuntoilualueelle.
Kansanterveysjärjestöt juhlistavat Keravaa järjestämällä yhteisen Terve <3 Kerava100 -seminaarin lauantaina 27.4. Merkitse päivä kalenteriisi ja tule mukaan kuulemaan ja kokemaan, miten 12 paikallista kansanterveysjärjestöä edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia!
Ilmoita lapsesi mukaan hauskalle päiväleirille tai unohtumattomalle yöleirille Tuusulaan Rusutjärven rannalle. Leirejä järjestetään 7-12-vuotiaille lapsille.
Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:lle rakentamiseen aiemmin myönnetty miljoonan euron valtionavustus on saatu siirrettyä tälle vuodelle sillä edellytyksellä, että rakentaminen alkaa 30.9.2024 mennessä.
Ilmoita lapsesi mukaan hauskalle päiväleirille! Kesän 2024 valikoimasta löytyy liikunnallisia päiväleirejä, Pokemon Go -päiväleiri sekä Mikä-Mikä-Maa-päiväleiri.
Kerava on mukana Ikäinstituutin organisoimassa valtakunnallisessa Ikiliikkuja-viikossa 11.–17.3. Teemaviikko tarjoaa runsaasti liikkumismahdollisuuksia senioreille sekä tietoa ja vinkkejä voima- ja tasapainoharjoitteluun ikääntyessä.