Kouluissa kevätlukukausi on päättymässä ja kesäloma alkamassa. Svenskbacka skolassa olemme aktiivisesti pitäneet ruotsin kieltä esillä kaikessa koulun toiminnassa koko lukuvuoden aikana.
Suosittu Purkutaidenäyttely avaa uuden näyttelynsä Ihmemaa X:n lauantaina 1.6. kello 10. Eilen järjestetyssä kutsuvierastilaisuudessa pieni joukko pääsi tutustumaan näyttelyyn jo etukäteen.
Sanotaan, että keittiö on kodin sydän. Siellä saa ravintoa ja kokemuksen yhdessäolosta. Kirjastosta löydämme hengen ravintoa ja sielläkin on kiva olla yhdessä.
Aurinkomäellä sijaitseva laivateemainen leikkiväline on tullut käyttöikänsä päähän, ja puistoon rakennetaan uusi leikkipaikka keravalaisten perheiden iloksi.
Koulut päättyvät lauantaina 1.6. ja odotettavissa on, että lapset ja nuoret kokoontuvat yhdessä juhlimaan kesäloman alkamista. Poliisi valvoo koulujen päättäjäisten juhlintaa koko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella. Myös Keravan kaupungin liikkuva nuorisotyö toimii päättäjäisviikonloppuna tehostetusti.