Keravan kaupunki tarjoaa koululaisille suunnatun kesätoiminnan järjestämiseen maksutta koulujen ja Untolan toimintakeskuksen tiloja. Yhdistykset, seurat ja järjestöt voivat hakea tiloja käyttöönsä.
Järvenpäässä sijaitsevan Setlementti Louhelan kansalaistoiminta laajenee Keravalla. Vapaaehtoistyöhön etsitään nyt sekä uusia että kokeneita auttajia sekä ikäihmisiä, jotka toivovat tukea arkeen tai pidempiaikaista ystävää.
Keravan jäähallilla perjantaisin klo 9-11.00 järjestettävä liikuntaparkkitoiminta on tarkoitettu 2-5-vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille. Toiminta on perheille maksutonta, kotihoitoa tukevaa palvelua.
Kirkes-kirjastoissa käynnistyy helmikuussa musiikkiaiheinen työpajojen sarja. Matalan kynnyksen pajoissa tutustutaan musiikkiin monesta eri näkökulmasta ja toiminnallisesti. Pajoissa käsitellään muun muassa musiikin merkitystä hyvinvoinnille, musiikin teoriaa, eri soittimista syntyviä ääniä ja lauletaan yhteislauluja.
Keravan yläkouluissa tarjotaan joustavia perusopetuksen ratkaisuja, joissa opiskellaan työelämäpainotteisesti omassa pienryhmässä (JOPO) tai omassa luokassa opiskelun ohella (TEPPO). Työelämäpainotteisessa opetuksessa oppilaat opiskelevat osan kouluvuodesta työpaikoilla toiminnallisilla työmenetelmillä.
Keravan kaupungin uudet verkkosivut on julkaistu. Uudella sivustolla halutaan palvella kaupunkilaisia ja muita sidosryhmiä entistä paremmin. Uudella kolmikielisellä verkkosivustolla on kiinnitetty huomiota erityisesti käyttäjälähtöisyyteen, visuaalisuuteen, saavutettavuuteen sekä mobiilikäyttöön.
Keravan kaupunki järjestää rekrytointitapahtuman, jossa kasvatuksen ammattilainen tai sellaiseksi haluava voi tulla matalan kynnyksen rekrytointitapahtumaan Keravalle 17. tammikuuta.
Keravan kirjastossa on tarjolla apua mobiililaitteiden ja kannettavien tietokoneiden sekä erilaisten digipalvelujen käyttöön. Tukea saa sekä Keudan opiskelijoilta että Enter ry:n vapaaehtoisilta opastajilta.