Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki Keravan kaupungin julkaisemat uutiset.

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Hävikkiruokapassilla koulujen biojätteen määrä kuriin

Keravanjoen koulussa kokeiltiin kampanjamuotoista hävikkiruokapassia, jonka aikana biojätteiden määrä väheni huomattavasti.

Keravan kaupungin sisäiset tarkastukset ovat valmistuneet – nyt on kehittämistoimenpiteiden aika

Keravan kaupunki on teettänyt sisäisen tarkastuksen keppijumppaan ja oikeudellisiin palveluostoihin liittyvistä hankinnoista. Kaupungilla on ollut puutteita sisäisessä valvonnassa ja hankintaohjeiden noudattamisessa, mitä ryhdytään kehittämään.

Houkutteleva ilmaiskonserttien sarja täydentää Uuden ajan rakentamisen festivaalin ohjelmaa

Keravan Kivisillassa ensi kesänä järjestettävä Uuden ajan rakentamisen festivaali, URF2024 julkaisee sarjan upeita ilmaiskonsertteja, jotka sijoittuvat arki- ja sunnuntai-iltapäiviin.

Kirjasto on avoinna pääsiäislauantaina

Pääsiäispyhät aiheuttavat muutoksia Keravan kirjaston aukioloaikoihin.

Elinkeinopalveluiden uutiskirje 2/2024

Ajankohtaista asiaa keravalaisille yrittäjille.

Tule mukaan viettämään Maailman vesipäivää!

Vesi on arvokkain luonnonvaramme. Vesihuoltolaitokset juhlistavat tänä vuonna Maailman vesipäivää teemalla Water for Peace. Lue, miten sinä voit osallistua tähän tärkeään teemapäivään.

Kirjasto myy poistokirjoja

Keravan kirjaston aulassa myydään kokoelmasta poistettuja kirjoja 25.3 - 6.4.

Keravalaisedustus mukana valtakunnallisessa kouluruokakilpailussa

Keravanjoen koulun keittiö osallistuu valtakunnalliseen IsoMitta-kouluruokakilpailuun, jossa etsitään maan parasta lasagnereseptiä. Kilpailun tuomaristona toimii kunkin kilpailevan koulun omat oppilaat.

Shakespeare-elämys odottaa Keravan yhdeksäsluokkalaisia Keski-Uudenmaan Teatterissa

Kaupungin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Keravan Energia on kutsunut keravalaiset ysiluokkalaiset Keski-Uudenmaan Teatterin erikoisesitykseen, joka on kooste William Shakespearen näytelmistä. Tämä kulttuurikokemus on suunniteltu osaksi Keravan kulttuuripolkua tarjoten oppilaille elämyksiä koulupäivän aikana.

Keravan ja Sipoon työllisyysalueen valmistelun tueksi ohjausryhmä

Kerava ja Sipoo muodostavat yhteisen työllisyysalueen 1.1.2025 alkaen, kun julkisten työvoimapalveluiden järjestäminen siirtyy valtiolta kunnille. Valtioneuvosto päätti työllisyysalueista aiemmin ja vahvisti, että Keravan ja Sipoon työllisyysalue muodostetaan kuntien ilmoituksen mukaisesti.

Keravan kaupunki järjestää koululaisille kesäleirejä

Ilmoita lapsesi mukaan hauskalle päiväleirille! Kesän 2024 valikoimasta löytyy liikunnallisia päiväleirejä, Pokemon Go -päiväleiri sekä Mikä-Mikä-Maa-päiväleiri.

Keravan kaupungin vapaa-ajan palveluiden pääsiäisaukiolot

Pääsiäistä vietetään tänä vuonna 29.3.–1.4.2024. Keravan kaupungin palveluita on avoinna myös pääsiäisen pyhinä. Tästä uutisesta löydät kaupungin asiointipisteen sekä vapaa-ajan palveluiden aukioloajat.