
Keravan kaupungin kummiurheilijat julkistettiin Keravan päivänä
Menestyneet huippu-urheilijat vievät eteenpäin liikunnan ja urheilun positiivista sanomaa.
Keravan kaupunki on tehnyt kummiurheilijasopimukset neljän kummiurheilijan kanssa 26.5.2025–26.10.2026 väliseksi ajaksi.
Kummiurheilijat ovat kansallisesti ja kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita, jotka edustavat Keravan strategisia arvoja ja toimivat terveellisten elämäntapojen esikuvana. Keravan kaupunki haluaa olla tukemassa kummiurheilijoiden matkaa kohti kansainvälistä kilpailumenestystä ja heidän elämänsä parhaita urheilusuorituksia.
Tutustu kummiurheilijoihin
-
Aino on keravalainen taekwondourheilija, joka kilpailee taekwondon liikesarjoissa sekä yksilö- että kolmen hengen ryhmäsarjassa ja on juuri siirtynyt aikuisten ikäluokkaan.
Ryhmäsarjasta Ainolla on yksi EM-kulta ja kaksi EM-pronssia. Hänellä on myös henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruus sekä kolme henkilökohtaista Suomen mestaruutta.
Ainolla on yhteensä viisi Pohjoismaiden mestaruutta ja 12 Suomen mestaruutta sekä ottelusta että liikesarjojen eri kilpailukategorioista. Hän on ollut EM-kisojen yksilöfinaalissa kahdesti, ja vuonna 2023 hänet valittiin Vuoden Liikesarjakilpailijaksi Suomessa.
-
Eveliina on keravalainen juokseva farmaseutti, jolla on ollut juoksemisen palo jo ihan lapsesta saakka. Halu kehittyä urheilijana ja rohkeus koetella omia rajojaan ovat vieneet Eveliinaa eteenpäin Keravan juoksumaastoista kansainvälisille areenoille.
Eveliinan urheilu-ura lähti valtavaan nousukiitoon vuonna 2022, kun hän saavutti sekä EM- että MM-kisojen arvokilpailupaikat.
Vuonna 2023 hän kellotti historiallisesti toisena suomalaisnaisena alle kahden minuutin haamurajan 800 metrillä. Samana vuonna hän oli Budapestin MM-kilpailuissa 13. omalla ennätyksellään ja oli ensimmäinen suomalaisnainen koskaan MM-kisojen semifinaalissa 800 metrillä.
Viime vuonna Eveliina saavutti yhden suurimmista unelmistaan edustamalla Suomea Pariisin olympialaisissa.
-
Valtteri on Keravalta kotoisin oleva Suomen maajoukkuejudoka, joka työskentelee urheilu-uran ohella Puolustusvoimissa liikunta-aliupseerina.
Valtteri aloitti judon vuonna 2007 Keravan voimailuseura Bodonoksessa, jota hän on edustanut koko kilpaurheilu-uran ajan. Tällä hetkellä Valtteri harjoittelee ja kilpailee ulkomailla noin 200 päivää vuodessa, mutta siitä huolimatta hän ehtii käydä Keravalla säännöllisesti.
Valtterin parhaimmat saavutukset tähän mennessä ovat viides sija aikuisten EM-kisoissa vuonna 2024 sekä viides sija Mongolian Grand Slam -kilpailussa vuonna 2023. Urheilu-uran tavoitteena on arvokisamitali ja mitali Los Angelesin olympialaisista vuonna 2028.
-
Veeti on 12-vuotias keravalainen karting-autoilija, joka ajoi itsensä karting-maailman tietoisuuteen vuonna 2023 voittamalla Rotax Max E-10 -luokan maailmanmestaruuden.
Viime kaudella Veeti voitti Rotax Max Challenge Finlad -sarjan mestaruuden miniluokassa ja ansaitsi lipun maailmanfinaaliin Italian Sarnoon, jossa hän sijoittui seitsemänneksi.
Veeti siirtyi tällä kaudella pykälää isompaan Junior-luokkaan, jossa hän tähtää 10 parhaan joukkoon. Kaudella 2026 hän lähtee taistelemaan jälleen maailmanmestaruudesta.