Asunnottomien yötä vietetään Keravalla 17.10.

Asunnottomien yötä vietetään Keravalla 17. lokakuuta kello 13–19 Kierrätysmyymälä Kirsikan takapihalla. Tämän vuoden teemana on miesten asunnottomuus.

Valtakunnallista Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Asunnottomien yö nostaa esiin asunnottomuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä sekä muistuttaa jokaisen oikeudesta kotiin ja ihmisarvoiseen elämään. Keravan tapahtumassa vietetään iltapäivää yhdessä musiikin, puheenvuorojen ja muun ohjelman parissa.

Tapahtuma alkaa kello 13 kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun avaussanoilla. Päivän aikana kuullaan erilaisia puheenvuoroja, ja miesten asunnottomuutta käsitellään myös paneelikeskustelussa. Musiikista vastaavat muun muassa Kansan yhtye, Tohtori Sykerö ja Hausmylly. Tapahtuman juontaa Teppo Vuorio.

Ruokaa, toimintaa ja kohtaamisia

Tapahtuma-alueella on tarjolla muun muassa makkaraa, lettuja, hernekeittoa sekä kahvia ja pullaa. Mukana on useita paikallisia toimijoita, jotka järjestävät päivän aikana myös muuta toimintaa.

Asunnottomien yön yhteydessä kerätään myös vaatteita niitä tarvitseville. Vaatteita voi lahjoittaa Kierrätysmyymälä Kirsikkaan 15.10. saakka. Myymälä sijaitsee osoitteessa Aleksis Kiven tie 6.