Oranssi varoituskartio asfaltilla.

Kuluneiden katukivien uusiminen jatkuu Paasikivenkadulla

Kaupunki jatkaa kuluneiden katukivien uusimista viikolla 27. Työt valmistuvat heinäkuun loppuun mennessä ja aiheuttavat muutoksia alueen liikennejärjestelyissä.

Kaupunki uusii kuluneita ja huonossa kunnossa olevia katukiviä Paasikivenkadulla heinäkuun alussa viikosta 27 lähtien. Viime syksynä kesken jääneitä töitä jatketaan Iso-Hollon aukiolta kirjaston edustalle ja aina Veturiaukiolle asti. Kivetyksen uusiminen valmistuu heinäkuun loppuun mennessä, mutta töillä on säävaraus.

Kivityöt aiheuttavat muutoksia alueen liikennejärjestelyissä, mutta kulku Paasikivenkadulla säilyy koko ajan eikä katua suljeta. Töitä tehdään koko ajan vain toisella ajokaistalla, jolloin toinen ajokaista on käytettävissä töiden valmistumiseen asti.