Kauppakaaren kävelykadun suunnittelukilpailu on ratkennut

Voittajaksi valittiin ehdotus ”Sininen helminauha”, jonka pohjalta kävelykadun jatkosuunnittelua esitetään jatkettavaksi.

Keravan kaupungin yhtenä valtuustokauden 2026–2029 kärkihankkeena on rakentaa Suomen elinvoimaisinta kävelykatua, mihin haettiin ideoita suunnittelukilpailulla.

Kilpailu ratkaistiin toukokuun lopussa palkintolautakunnan yksimielisellä päätöksellä ja arviointi suoritettiin anonyymisti nimimerkkien perusteella. Tulokset julkistettiin Keravan päivässä 14.6.2026 juhlallisesti Energiakontin lavalla. Samalla julkistettiin kilpailutöiden tekijät ja esiteltiin kilpailuehdotukset.

Voittaneelle työryhmälle annettiin 20 000 euron palkinto, ja työryhmää suositellaan jatkosuunnittelun tarjoajaksi.

Kaupunkikuvallinen visio korostui voittajan ehdotuksessa

Suunnittelukilpailun voittajaksi valikoitui ehdotus ”Sininen helminauha”, jonka tekijäksi osoittautui LOCI Maisema-arkkitehdit yhteistyökumppaneineen.

Voittajan valinnassa painotettiin erityisesti ehdotuksen kaupunkikuvallista visiota, kokonaisideaa, maisema-arkkitehtuurin kokonaisuutta ja suunnitelman liittymistä nykyiseen ympäristöön sekä ehdotuksen kehityskelpoisuutta.

Kunniamaininta yhdelle ehdotukselle

Muita ehdotuksia ei laitettu paremmuusjärjestykseen, mutta palkintolautakunta päätti yksimielisesti antaa kunniamaininnan ehdotukselle ”Keravan syke” sen monimuotoisista toiminnallisista ideoista.

Ehdotuksen tekijänä on VSU maisema-arkkitehdit Oy yhteistyökumppaneineen.

Kilpailulla haettiin omaleimaista visiota

Suunnittelukilpailulla haettiin omaleimaista visiota Kauppakaaren uudistamiseksi. Tavoitteena on kehittää elinvoimaista, vehreää, toimivaa ja viihtyisää keskustaa, joka rakentuu kävelykadun ympärille.

Kilpailuehdotuksen tuli olla toteutuskelpoinen ja käytettävissä jatkosuunnittelun pohjana. Ratkaisun tuli tukea kestävällä tavalla keskustan elinvoimaisuutta ja yksityisten palveluiden toimintaa, alueen kulttuurihistoriallisia arvoja sekä toimintojen monimuotoisuutta.

Keskeistä oli myös huomioida alueen ikä- ja lapsiystävällisyys, esteettömyys ja mikroilmasto.

Kilpailusta uusia näkökulmia keskustan kehittämiseen

Palkintolautakunnan mielestä kilpailuehdotuksissa esitetyt suunnitelmaratkaisut toivat kävelykadun jatkokehittämisen pohjaksi hyviä ajatuksia ja ideoita, vaikka rohkeammat ja omaleimaisemmat tulevaisuusvisiot jäivätkin puuttumaan.

Kaikissa neljässä ehdotuksessa kävelykadulle luotiin vehreää ja aktiivista julkista ulkotilaa. Aukiotilojen laajuuksissa oli jonkin verran eroja ehdotusten välillä, mutta kaikissa ehdotuksissa katutilan kaventamista pidettiin tilallisesti hyvänä ratkaisuna kävelykaduille tyypillisen tunnelman luomiseksi.

”Sinisessä helminauhassa” Sampolantunnelin alikulkua on kehitetty ja sen kattaminen uudistettu. Ehdotuksessa Paasikivenkadun autoliikennettä on rajattu muuttamalla se joukkoliikennekaduksi. Rypälevalaisimista on luovuttu päävalaisimina, mutta ne säilytetään paikoin taideteosmaisina elementteinä alueen historiasta muistuttamassa.

Jatkosuunnittelu tarkentaa toteutusta

Suunnittelukokonaisuus on pinta-alaltaan suuri ja siihen liittyy ympäröiviä merkittäviä talonrakennus- ja laajennushankkeita, joiden omat suunnittelu- ja toteutusaikataulut yhteensovittamistarpeineen vaikuttavat myös rakennettavan ympäristön suunnitteluun ja toteutusaikatauluun.

Jatkosuunnittelussa päätetään toteutusvaiheiden ajoitus ja lopulliset suunnitteluratkaisut. Toteuttamisen kustannukset tarkentuvat myöhemmin suunnittelun edetessä.

Suunnittelukilpailun arvostelupöytäkirja ja lisätietoja kilpailun vaiheista

Tutustu pdf-muotoiseen arvostelupöytäkirjaan: Kauppakaaren kävelykadun arvostelupöytäkirja (pdf).

Lue lisää suunnittelukilpailusta ja sen eri vaiheista: kerava.fi/kauppakaari.

Voittajaehdotuksen havainnekuvat

Tutustu tarkemmin kilpailun voittaneen ”Sininen helminauha” -ehdotuksen havainnekuviin alta.

Keravanaukio keväällä.

Sampolan aukio syksyllä.

Sampolan alikulkutunneli edestä.

Kauppakeskus Karusellin edusta syksyllä.

Hallintopuiston paviljonki.