Keravan Opisto tuo avoimen yliopiston opinnot lähelle opiskelijaa
Keravan Opisto tarjoaa ensi lukuvuonna avoimen yliopiston opintoja. Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen sekä erityispedagogiikan perusopinnot voi suorittaa joustavasti omalla paikkakunnalla.
Opinnot toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Monelle yliopisto-opinnot tarkoittavat muuttoa toiselle paikkakunnalle, pitkiä matkoja tai kokopäiväistä opiskelua. Keravan Opiston kautta opintoja voi suorittaa työn, perheen ja muun arjen rinnalla ilman, että opiskelun vuoksi tarvitsee matkustaa kauas.
Syksyllä 2026 käynnistyvät Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot (25 op) sekä Erityispedagogiikan perusopinnot (25 op), jotka toteutetaan monimuoto-opetuksena.
Avoin yliopisto kuuluu kaikille
Avoimen yliopiston opintojen vahvuus on niiden saavutettavuus. Mukaan voi tulla pohjakoulutuksesta riippumatta.
Opinnot sopivat esimerkiksi opetus- ja kasvatusalalla työskenteleville, alanvaihtoa pohtiville, korkeakouluopintoihin tähtääville tai oppimisesta kiinnostuneille.
Keravan Opiston kautta mukana olevat opiskelijat eivät jää yksin. Opintoihin kuuluu tuutorin ohjaamia ryhmätapaamisia Keravalla, jotka tuovat rytmiä opiskeluun ja antavat mahdollisuuden keskustella muiden opiskelijoiden kanssa. Moni aikuisopiskelija pitää juuri yhteisöllisyyttä tärkeänä opintojen etenemisen kannalta.
Kasvatustieteet avaavat näkökulmia oppimiseen ja yhteiskuntaan
Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot tarjoavat laajan näkymän kasvatukseen, koulutukseen ja oppimiseen liittyviin ilmiöihin.
Perusopinnot suorittanut opiskelija tuntee kasvatustieteen keskeisiä käsitteitä, ymmärtää kasvatuksen ja koulutuksen historiallisia ja yhteiskunnallisia yhteyksiä sekä saa valmiuksia tieteellisten tekstien lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Kasvatustieteiden ryhmä kokoontuu lukuvuoden aikana noin 14 kertaa Keravan lukiolla ilta-aikaan, minkä lisäksi opintoihin sisältyy pienryhmätyöskentelyä.
Erityispedagogiikan opinnoissa tarkastellaan oppimisen moninaisuutta
Erityispedagogiikan perusopinnot tarjoavat näkökulmia oppimisen haasteisiin, moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen.
Teemat ovat ajankohtaisia aikana, jolloin oppimisen tuki, inkluusio ja koulutuksellinen yhdenvertaisuus ovat vahvasti esillä niin kouluissa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Erityispedagogiikan ryhmä kokoontuu lukuvuoden aikana noin 10 kertaa Keravan lukiolla ilta-aikaan, minkä lisäksi opintoihin sisältyy pienryhmätyöskentelyä.
Ilmoittaudu kursseille
Kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen sekä erityispedagogiikan opintoryhmien ilmoittautuminen on auki. Voit ilmoittautua kasvotusten Keravan asiointipisteessä, verkossa tai puhelimitse.
Ilmoittaudu kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen perusopintoihin opistopalveluiden sivuilla.
Ilmoittaudu erityispedagogiikan perusopintoihin opistopalveluiden sivuilla.
Ilmoittautuminen kursseille onnistuu myös paikan päällä Keravan asiointipisteessä tai puhelimitse. Siirry katsomaan toimiston aukiolot ja yhteystiedot Opiston sivuille.
Lisätiedot
- Keravan Opiston suunnittelijakoordinaattori Leena Huovinen, leena.huovinen@kerava.fi, 040 318 2471