Keravan Lukuviikko tavoitti lähes 30 000 keravalaista

Kerava osallistui koko kaupungin voimin Lukukeskuksen järjestämään kansalliseen Lukuviikkoon, jonka teemana oli lukemisen monet muodot. Lukuviikko levittäytyi Keravalla kouluihin, päiväkoteihin, puistoihin ja kirjastoon.

Monipuolinen ohjelma houkutteli kaikenikäisiä kaupunkilaisia osallistumaan ja 17.4.–23.4. vietetty Keravan Lukuviikko tavoitti eri kanavien kautta verkossa sekä tapahtumissa lähes 30 000 keravalaista.

Teemaviikon aikana kirjastossa järjestettiin muun muassa satutunteja, kirjailijavierailuita, runotempauksia, kirjavinkkausta, improvisaatioharjoituksia ja lukupiiri. Pop up -kirjastofillari jalkautui keskustan kävelykadulle ja kaukaisempiin leikkipuistoihin ja mahdollisti monenlaisia keskusteluja lukemisesta.

-Oli ilo kuulla lukemisen monimuotoisuudesta erilaisissa kohtaamisissa. Toiset lukevat harvemmin tai vain lomilla, osa ei malta laskea kirjaa käsistään ja toiset ovat jatkuvasti kirja kuulokkeissa fyysisen teoksen sijaan. Lukijoiden kirjo on todella laaja, ja näkymällä katukuvassa kirjasto tukee lukuharrastusta ja lukuinnon kehittymistä, sanoo lukukoordinaattori Demi Aulos.

– Muun ohjelman lisäksi keravalaiset päiväkodit ja koulut pääsivät taiteilemaan omat näyttelynsä kirjastoon Lukuviikon ajaksi. Näyttelyiden tekoon osallistui liki 600 lasta. Päiväkotilasten Satumaailma-näyttely ihastutti ja koululaisten tekemä sanataidenäyttely esitteli hienoja, hupsuja, mietityttäviä ja ihania runoja Keravasta, kertoo kirjastopedagogi Aino Koivula.

Aulos ja Koivula iloitsevat, että Lukuviikko järjestettiin yhteistyössä monien tahojen kanssa, ja että myös kaupunkilaiset pääsivät suunnitteluvaiheessa toivomaan ohjelmaa teemaviikolle. Lukutaidon edistäminen ei ole vain kirjaston tehtävä, vaan kaikkien yhteinen asia. Keravalla tehdään paljon huikean laadukasta lukutaitotyötä joka päivä.  

-Keravalla on näytetty upeaa esimerkkiä siinä, kuinka Lukuviikosta voi tehdä oman kaupungin kokoisen. Lukukeskus haluaakin kannustaa ensi vuonna kaikkia kuntia ja kaupunkeja viettämään Lukuviikkoa monialaisesti ja kutsumaan myös asukkaat suunnitteluun mukaan, kertoo Lukuviikon tuottaja ja tiedottaja Stiina Klockars Lukukeskukselta.

Teemaviikko päätettiin näyttävästi Lukufestareilla

Ensimmäistä kertaa järjestetyssä lukemisen ja kirjallisuuden juhlassa muun muassa julkistettiin Keravan lukukonsepti ja järjestettiin kunniagaala lukutaitotyössä ansioituneille henkilöille. Keravan lukukonsepti on kaupunkitasoinen lukutaitotyön suunnitelma, jossa kuvataan lukutaitotyön tavoitteita, toimenpiteitä ja seurantatapoja.

-Kun keräämme jo nyt tapahtuvan sekä tavoitellun lukutaitotyön kehityksen yksiin kansiin, toteutamme laadukasta ja yhdenvertaista lukutaitotyötä, joka tavoittaa kaikki keravalaiset lapset ja lapsiperheet, kertoo Aulos.

Kunniagaalassa palkittiin lukutaitotyössä ansioituneita henkilöitä keravalaisten ehdotusten perusteella. Gaalassa palkittiin ansiokkaasta lukutaitotyöstä ja lukuinnon levittämisestä:

  • Ahjon koulukirjasto Kirjakolo
  • Ullamaija Kalppio Sompion koulusta ja Eija Halme Kurkelan koulusta
  • Helena Korhonen vapaaehtoistyöstä
  • Tuula Rautio Keravan kaupunginkirjastosta
  • Arja Ranta vapaaehtoistyöstä
  • kirjailija Tiina Raevaara
  • Anni Puolakka Killan koulusta ja Maarit Valtonen Ali-Keravan koulusta

Lukuviikkoa vietetään taas huhtikuussa 2024

Seuraava kansallinen Lukuviikko järjestetään 22.-28.4.2024, ja se tulee näkymään Keravallakin. Lukuviikon teema ja ohjelma ensi vuodelle tarkentuu myöhemmin ja suunnittelussa hyödynnetään tänä vuonna kerättyjä oppeja ja palautteita.

Kiitos kaikille Lukuviikkoon osallistuneille, järjestäjille ja onnittelut gaalassa palkituille henkilöille!