Kirkes-kirjastot kiinni noin viikon syyskuun alussa

Kirkes-kirjastojen tietojärjestelmä vaihtuu syyskuussa. Järjestelmävaihdon takia Järvenpään ja Keravan kaupunginkirjastot sekä Mäntsälän ja Tuusulan kunnankirjastot ovat kiinni torstaista 31.8. maanantaihin 11.9.2023. Kirjastot avataan tiistaina 12.9.

Sulkuaikana ei voi lainata, palauttaa, uusia lainoja eikä tehdä varauksia. Lainat eivät eräänny eivätkä varaukset vanhene sulkuaikana. Kirjastojen ollessa kiinni niissä ei myöskään järjestetä tapahtumia eikä oteta vastaan ryhmäkäyntejä.

Tietoturva paranee

Asiakkaan näkökulmasta järjestelmävaihdoksen vaikutukset ovat pieniä. Esimerkiksi verkkokirjaston ja automaattien ei käyttäminen olennaisesti muutu.

Uusi kirjastojärjestelmä parantaa asiakkaan tietoturvaa. Uuteen järjestelmään siirtymisen jälkeen lainaaminen onnistuu tietoturvasyistä vain kirjastokortilla. Jos Kirkes-kirjastokortti on kateissa, uuden kortin saa vuoden loppuun saakka maksutta missä tahansa Kirkes-kirjastossa.

Kirjastokorttia voi käyttää myös sähköisesti verkkokirjaston kautta. Kortin viivakoodin saa esiin kirjautumalla Kirkes-verkkokirjaston omiin tietoihin.

KirjastoON-sovellus poistuu käytöstä järjestelmän vaihtuessa.