Keravan kummiurheilijat

Keravan kaupungin kummiurheilijat ovat yleisurheilija Eveliina Määttänen, judoka Valtteri Olin, taekwondourheilija Aino Kortelainen sekä karting-autoilija Veeti Salmi.

Kummiurheilijat ovat kansallisesti tai kansainvälisesti jo menestyneitä urheilijoita, jotka toimivat esikuvina lapsille ja nuorille sekä vievät eteenpäin liikunnan ja urheilun positiivista sanomaa.

Keravan kaupunki seuraa kummiurheilijoitaan aktiivisesti ja jakaa kuulumisia heidän kilpailukausiltaan verkkosivuillaan sekä Facebook- ja Instagram-tileillään.

Kummiurheilijat päivittävät myös aktiivisesti omia Instagram-tilejään. Eveliinan oma Instagram-tili on @eveliinaruns, Valtterin Instagram-tili on @mylleri_olin, Ainon tili on @aino.tkd ja Veetin tili on @fullspeed_racing_veeti_salmi.

Eveliina Määttänen

Eveliina Määttänen on keravalainen juokseva farmaseutti, jolla on ollut juoksemisen palo jo ihan lapsesta saakka. Halu kehittyä urheilijana ja rohkeus koetella omia rajojaan ovat vieneet Eveliinaa eteenpäin Keravan juoksumaastoista kansainvälisille areenoille.

Eveliinan urheilu-ura lähti valtavaan nousukiitoon vuonna 2022, kun hän saavutti sekä EM- että MM-kisojen arvokilpailupaikat.

Vuonna 2023 hän kellotti historiallisesti toisena suomalaisnaisena alle kahden minuutin haamurajan 800 metrillä. Samana vuonna hän oli Budapestin MM-kilpailuissa 13. omalla ennätyksellään ja oli ensimmäinen suomalaisnainen koskaan MM-kisojen semifinaalissa 800 metrillä.

Vuonna 2024 Eveliina saavutti yhden suurimmista unelmistaan edustamalla Suomea Pariisin olympialaisissa.

Valtteri Olin

Valtteri Olin on Keravalta kotoisin oleva Suomen maajoukkuejudoka, joka työskentelee urheilu-uran ohella Puolustusvoimissa liikunta-aliupseerina.

Valtteri aloitti judon vuonna 2007 Keravan voimailuseura Bodonoksessa, jota hän on edustanut koko kilpaurheilu-uran ajan. Tällä hetkellä Valtteri harjoittelee ja kilpailee ulkomailla noin 200 päivää vuodessa, mutta siitä huolimatta hän ehtii käydä Keravalla säännöllisesti.

Valtterin parhaimmat saavutukset tähän mennessä ovat viides sija aikuisten EM-kisoissa vuonna 2024 sekä viides sija Mongolian Grand Slam -kilpailussa vuonna 2023. Urheilu-uran tavoitteena on arvokisamitali ja mitali Los Angelesin olympialaisista vuonna 2028.

Aino Kortelainen

Aino Kortelainen on keravalainen taekwondourheilija, joka kilpailee taekwondon liikesarjoissa sekä yksilö- että kolmen hengen ryhmäsarjassa ja on juuri siirtynyt aikuisten ikäluokkaan.

Ryhmäsarjasta Ainolla on yksi EM-kulta ja kaksi EM-pronssia. Hänellä on myös henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruus sekä kolme henkilökohtaista Suomen mestaruutta.

Ainolla on yhteensä viisi Pohjoismaiden mestaruutta ja 12 Suomen mestaruutta sekä ottelusta että liikesarjojen eri kilpailukategorioista. Hän on ollut EM-kisojen yksilöfinaalissa kahdesti, ja vuonna 2023 hänet valittiin Vuoden Liikesarjakilpailijaksi Suomessa.

Veeti Salmi

Veeti Salmi on nuori keravalainen karting-autoilija, joka ajoi itsensä karting-maailman tietoisuuteen vuonna 2023 voittamalla Rotax Max E-10 -luokan maailmanmestaruuden.

Viime kaudella Veeti voitti Rotax Max Challenge Finlad -sarjan mestaruuden miniluokassa ja ansaitsi lipun maailmanfinaaliin Italian Sarnoon, jossa hän sijoittui seitsemänneksi.

Veeti siirtyi tällä kaudella pykälää isompaan Junior-luokkaan, jossa hän tähtää 10 parhaan joukkoon. Kaudella 2026 hän lähtee taistelemaan jälleen maailmanmestaruudesta.

Kummiurheilijatoiminta Keravalla

Keravan kaupunki aloitti huippu-urheilun tukemisen ja kaupungin markkinoinnin yhdistävän kummiurheilijatoiminnan kesällä 2023. Kummiurheilijoiden kanssa on sovittu määräaikaisesta markkinointiyhteistyöstä. Määräaikainen markkinointiyhteistyö solmitaan Kerava-yhteyden omaavan kansallisesti tai kansainvälisesti kiinnostavan urheilijan tai joukkueen kanssa. Yhteistyöhön valittavaa tulevaa tai jo nykyistä urheilijaa kutsutaan Keravan kummiurheilijaksi. 

Keravan kaupunki on tehnyt kummiurheilijasopimukset neljän kummiurheilijan kanssa 26.5.2025–26.10.2026 väliseksi ajaksi. Tämän jälkeen kaupunki voi esittää uusille kummeiksi sopiville urheilijoille yhteistyösopimusta. Saamansa tuen vastineeksi kummiurheilija sitoutuu erikseen sovittuihin yhteistyötilaisuuksiin ja markkinointiviestintään.

Lähde liikkumaan!

Kaupungin ylläpitämät tilat, tapahtumat ja ryhmät kutsuvat liikkumisen iloon sisällä ja ulkona.

  • Tutustu Keravan liikuntapalveluihin: Liikunta
  • Tutustu Keravan ulkoilumahdollisuuksiin: Ulkoilu
  • Keravalla on käytössä harrastuskalenteri, jonne kaikki harrastustoimintaa Keravalla järjestävät tahot voivat lisätä omat kurssinsa ja tuntinsa: Harrastuskalenteri