Kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäivän juhlassa oli tunnelma katossa

Keravan kuudesluokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää 1.12. Keravanjoen koululla. Juhlatunnelma oli iloinen, kun yli 400 kuudesluokkalaista kokoontui samaan paikkaan juhlistamaan 105-vuotiasta Suomea.

Keravanjoen koulun 6B-luokka odotti innostuneena juhlaa

Jututimme Keravanjoen koulun 6B-luokkalaisia ennen juhlan alkua. Tunnelma luokassa oli odottavan jännittynyt, ja oppilaat kertoivat, että juhlaa on odotettu innolla.

Kättely hieman jännitti oppilaita, mutta onneksi sitä oli harjoiteltu yhdessä ennakkoon oman opettajan kanssa. Myös yhteistansseja oli harjoiteltu pitkin syksyä, ja harjoitukset olivat sujuneet oppilaiden mukaan ihan mallikkaasti.

Äidinkielen ja kirjallisuuden tunnilla oli käsitelty Suomen itsenäisyyttä ja Suomen ensimmäinen presidentti sekä Suomen itsenäistymisvuosi muistuivat helposti mieleen.

Juhlaan saapuvan yllätysesiintyjän nimeä arvuuteltiin ahkerasti, mutta esiintyjä jäi yllätykseksi h-hetkeen saakka.

Keravanjoen 6B-luokka toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää!

Juhlatunnelma oli iloisen riehakas

Kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäivän vietto alkoi juhlavasti Linnan juhlista tutulla kättelyllä, kun oppilaat kättelivät kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anne Karjalaisen. Kättelyyn kuului koronaturvallisesti myös käsidesiosuus, kun jokainen oppilas putsasi kätensä kättelyn jälkeen.

Kättelyn jälkeen juhlavieraat pääsivät herkuttelemaan cocktailpaloilla ja alkumaljoilla. Jälkiruoaksi nautittiin Uudenmaan Herkun leipomia mustaherukkaisia itsenäisyyspäiväleivoksia.

Kaupunginjohtaja Kirsi Rontu ja 6B-luokan oppilas Lila Jones pitivät tilaisuudessa hienot itsenäisyyspäivän puheet. Molemmissa puheissa kehotettiin muistamaan, että itsenäisyyttä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Arvostetaan, että Suomessa on rauha ja turvallista asua sekä muistetaan pitää huolta toisistamme.

Yhteistansseina tanssittiin komeasti cicapoa, valssia ja letkajenkkaa. Myös Maamme-laulu kajahti Keravanjoen koulun liikuntasalissa hienosti.

Yllätysesiintyjä Ege Zulu villitsi juhlayleisön

Viime hetkeen asti salaisuutena pidettynä esiintyjänä lavalle asteli rap-artisti Ege Zulu. Zulu on suomalainen rap-artisti, laulaja ja lauluntekijä, joka pyrkii välittämään positiivista energiaa ympärilleen pirteällä musiikillaan.

“Jes” ja “en usko” kaikuvat yleisöstä, kun yllätysesiintyjän nimi paljastetaan. Kännykät kaivetaan esille ja Zulu saa railakkaat aplodit. Loppujuhla vietetään tanssilattialla.

Juhlaan osallistui yli 400 oppilasta

Itsenäisyyspäivän viettoon osallistuivat kaikki Keravan kuudesluokkalaiset oppilaat. 105-vuotiaan Suomen kunniaksi päästiin juhlimaan yhdessä viime vuonna etänä järjestetyn juhlan sijaan. Keravan kaupunki on järjestänyt kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäivän juhlan Suomi 100 -juhlavuodesta 2017 lähtien.