Päivölänlaakson koulussa järjestettiin Taitomessut

Päivölänlaakson koulussa järjestettiin Taitomessut 17.-19. tammikuuta. Koulun liikuntasali oli kolmeksi päiväksi muutettu messualueeksi. Saliin oli aseteltu pöytiä, joilla oli esillä oppilaiden töitä, kuten monialaisten oppimiskokonaisuuksien projekteja, käsitöitä ja muita syksyn projekteja.

Ilmapiiri salissa oli innokas, kun oppilaat kiertelivät ryhmissä erilaisia esittelypisteitä ja kyselivät toisiltaan tarkentavia kysymyksiä.

Myös koulun oppilasagentit* kiersivät tutkimassa salia ja esittämässä kysymyksiä. He saivat selville, että monet olivat oppineet uusia taitoja, kuten esimerkiksi ompelua ja kirjoittamista. He olivat myös saaneet uutta tietoa omista aiheistaan. Koulun oppilaiden ja henkilökunnan lisäksi paikalla oli huoltajia ihailemassa projekteja.

Esillä oli myös vahvuushyrrä, jota pyöräyttämällä jokaiselle osui kohdalle jokin vahvuussana, josta käytiin keskustelua. Oppilaat pääsivät pohtimaan, sopiiko kohdalle osunut vahvuus itseen, vai löytyykö kaveriporukasta joku toinen, johon sana sopii paremmin.

Parhaiten Taitomessuilta jäi oppilaiden mieleen oman työn esitteleminen muille koulun oppilaille. Omien töiden esittely messuilla oli kivaa ja hauskaa, ja niin oli myös muiden töihin tutustuminen. Esillä olleet työt olivat hienoja!

Jutun kirjoittivat Päivölänlaakson 2A-luokan oppilasagentit apunaan kaksi muuta oppilasta.

* Oppilasagentteihin kuuluvat oppilastiimin jäsenet, jotka hyödyntävät tieto- ja viestintäteknologista osaamistaan koulun arjessa ja auttavat asioissa tarvittaessa muita. Tällä kertaa he kiersivät jokaisena messupäivänä salissa ja kuvasivat sekä haastattelivat messuilla omia töitään esitelleitä oppilaita.