Hyvää kansallista veteraanipäivää!
Keravan kaupunki kunnioittaa sotiemme veteraaneja maanantaina 27.4.2026 vietettävänä kansallisena veteraanipäivänä. Päivä muistuttaa menneistä sukupolvista ja rauhan merkityksestä.
Kansallista veteraanipäivää vietetään toisen maailmansodan päättymisen ja rauhan alkamisen kunniaksi sekä sotaveteraanien ja sotasukupolvien perinnön muistoksi. Päivä on virallinen liputuspäivä, ja sitä juhlistetaan eri puolilla Suomea – myös Keravalla.
Vuoden 2026 veteraanipäivän teemana on Yhdessä eteenpäin katsoen. Teema kutsuu meitä kaikkia toimimaan yhdessä: muistamaan, ymmärtämään ja rakentamaan.
Perinteinen kutsuvierastilaisuus keravalaisille veteraaneille
Keravan kaupunki järjestää veteraaneille ja heidän omaisilleen perinteisen kutsuvierastilaisuuden Keravan seurakuntakeskuksessa. Tilaisuuden ohjelmaan kuuluu musiikkiesityksiä ja juhlapuheita, ja kaupunginjohtaja avaa juhlan.
Päivän aikana lasketaan seppeleet sankarivainajien muistolle sekä Karjalaan jääneiden sankarivainajien kunniaksi. Juhla päättyy yhteislauluun ja kahvitukseen.
Seuraa pääjuhlaa suorana lähetyksenä
Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään tänä vuonna Mikkelissä. Pääjuhlaa voi seurata suorana lähetyksenä kello 13 alkaen Yle TV1 -kanavalla sekä Yle Areenassa. Lähetys tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua juhlapäivään myös etänä.