Koko kaupunki juhlii Keravan päivänä
Sunnuntaina 14.6.2026 juhlitaan Keravan 102-vuotissyntymäpäivää. Keravan päivän keskipiste on keskustan tapahtuma-alue, mutta ohjelmaa järjestetään myös muualla kaupungilla. Luvassa on musiikkia, kulttuuria, kesäistä tunnelmaa ja yhdessäoloa koko päivän ajan.
Keskustassa ohjelma alkaa kello 12 ja levittäytyy Paasikivenkadulle, Keravanaukiolle, Kauppakaarelle ja Aurinkomäelle.
Skidit-disco aloittaa tapahtumapäivän
Koko perheen supersuosittu Skidit-disko aloittaa Keravan päivän Aurinkomäellä kello 12. Skidit-diskossa kuullaan huippubiisejä, leikitään ja bailataan yhdessä DJ:n ja MC:n johdolla. Tule mukaan bailaamaan!
Lavaohjelmaa ja palkitsemisia
Ohjelma jatkuu Energiakontilla kello 13, jolloin kaupunginjohtaja Kirsi Rontu pitää avauspuheen. Tämän jälkeen lavalla julkistetaan Keravan Tähti -laatan saaja ja kukitetaan vuoden 2026 stipendiurheilijoita.
Iltapäivän aikana Energiakontilla esiintyvät Keravan Kansantanssijat, Kanta Duo ja Mari Mäki trio. Iltapäivällä, kello 15 julkistetaan Vuoden keravalainen. Energiakontin lava löytyy kauppakeskus Karusellin kulmasta osoitteesta Kauppakaari 6.
Kello 13.30 julkistetaan Keravan kävelykadun voittajasuunnittelija. Tilaisuus pidetään kaupungin infopisteellä kulttuuritila Kaleidoskoopin läheisyydessä Kauppakaarella.
Lisäksi Keravan Rumpu ja Pilli rytmiyhteisön rumpuryhmä esiintyy kello 14 Volmari Iso-Hollon aukiolla ja Sherwood Chicks –yhtye soittaa kello 16 kirjaston edustalla.
Litku Klemetin konsertti Aurinkomäellä
Päivän päättää kello 17 alkava konsertti, jolloin Aurinkomäen lavalle nousee Litku Klemetti. Yhtyeen keikat ja musiikki ovat tehneet vaikutuksen niin yleisöön kuin kriitikoihinkin. Konsertti on maksuton ja kaikille avoin, tule nauttimaan kesäillasta hyvän musiikin pariin!
Litku Klemetti -yhtye.
Sinkka, Heikkilä ja kirjasto täydentävät Keravan päivän ohjelmaa
Heikkilän museoalueella vietetään Keravan päivän lisäksi myös Luonnonkukkien päivää kello 11–15. Ohjelmassa on esimerkiksi kukkavieheiden askartelua, kansantanssiesitys ja opastuksia museoon. Lisäksi museolla pääsee pelaamaan ennakkovarauksella Aikamatkaajan arvoitus -pakopeli.
Keravan kaupunginkirjasto on avoinna kello 12–18 ja Keravan päivän kunniaksi järjestetään aikuisten novellihetki. Päivän aikana vietetään myös sakotonta päivää, jolloin myöhässä olevat lainat voi palauttaa ilman sakkomaksua ja kertyneet sakot saada anteeksi.
Taide- ja museokeskus Sinkan Arte Povera -Poetica näyttelyyn on vapaa pääsy Keravan päivänä.
Kaupungin infopiste mukana tapahtumassa
Kaupungin infopisteellä pääset vaikuttamaan Keravan ekologisen kestävän kehityksen ohjelman valmisteluun ja keskustelemaan kaupungin ajankohtaisista asioista työntekijöiden kanssa. Myös kaupunginjohtaja on tavattavissa infopisteellä kello 15–16.
Infopisteellä voit myös osallistua vieraslajien tunnistukseen. Lapsille on tarjolla vieraslajeihin liittyviä väritystehtäviä sekä katuliituja luovaan taiteiluun.
Herkkuja tapahtumapäivään
Tapahtumassa on mukana runsaasti ruokatoimijoita. Valikoimassa on muun muassa aasialaista katuruokaa, nepalilaista, herkullisia kalaruokia, corn dogeja ja vohveleita, hodareita, hampurilaisia, jäätelöitä, donitseja ja limonadeja.
Paasikivenkadulle sijoitetaan yhteiset piknik-pöydät, joissa voi nauttia ruokatoimijoiden herkuista tai omista eväistä.
Poikkeukselliset liikennejärjestelyt keskustassa
Paasikivenkatu on suljettu tapahtuman aikana Keskikadulta Kauppakaaren toiselle puolelle asti. Katso lisätiedot liikennejärjestelyistä omasta uutisesta: Poikkeukselliset liikennejärjestelyt Keravan keskustassa 12.–14.6.2026.
Tervetuloa mukaan juhlimaan Keravan syntymäpäivää!
Lisätietoja
Luvassa on myös paljon muuta ohjelmaa ja tekemistä. Siirry tutustumaan päivän ohjelmaan tapahtumakalenteriin.