Uudistuneessa palvelussa kartan tietoja voi tarkastella entistä monipuolisemmin eri välilehtien avulla. Karttapalvelu löytyy tutusta osoitteesta kartta.kerava.fi.
Keravan kaupungin tuoreella verkkosivustolla on huomioitu käyttäjien monimuotoisuus. Kaupunki sai erinomaista palautetta sivustolle tehdyssä saavutettavuusauditoinnissa.
Tervetuloa Keravan lukion vanhempainiltaan to 26.1.2023 klo 17.45 alkaen. Illan aiheena on tietoa uudesta ylioppilastutkinnosta ja jatko-opintomahdollisuuksista. Kysymyksiä voi laittaa ennakkoon rehtori Pertti Tuomelle.
Vuonna 2016 syntyneiden lasten oppivelvollisuus alkaa syksyllä 2023. Kaikki Keravalla asuvat koulutulokkaat ilmoitetaan kouluun suomenkieliseen tai ruotsinkieliseen perusopetukseen tammi-helmikuun vaihteessa.
Kansallista Lukuviikkoa vietetään huhtikuussa 17.4.–22.4.2023. Keravan kaupunki osallistuu Lukuviikkoon koko kaupungin voimin järjestämällä monipuolista ohjelmaa. Kaupunki kutsuu myös muut suunnittelemaan ja järjestämään ohjelmaa Lukuviikkoon. Osallistua voivat niin yksityishenkilöt, yhdistykset kuin yrityksetkin.
Keravan kaupunki tarjoaa koululaisille suunnatun kesätoiminnan järjestämiseen maksutta koulujen ja Untolan toimintakeskuksen tiloja. Yhdistykset, seurat ja järjestöt voivat hakea tiloja käyttöönsä.
Järvenpäässä sijaitsevan Setlementti Louhelan kansalaistoiminta laajenee Keravalla. Vapaaehtoistyöhön etsitään nyt sekä uusia että kokeneita auttajia sekä ikäihmisiä, jotka toivovat tukea arkeen tai pidempiaikaista ystävää.