Kulttuurihistorialliset arkistokokoelmat

Keravan Taide- ja museokeskus Sinkan arkisto käsittää kokoelmiin talletetut asiakirjat, painatteet, piirrokset ja muut paperiaineistot sekä audiovisuaaliset materiaalit, kuten äänitteet. Sinkan arkiston helmiä ovat Keravan Puusepäntehtaan ja Stockmannin piirustuskonttorin uniikit piirustusarkistot, jotka sisältävät yhteensä noin 23 000 huonekalu-, sisustus- ja työpiirustusta. Puusepäntehtaan arkistoon kuuluu myös asiakirja-aineistoa.

Erityisen merkittäviä aineistoja ovat myös Ornon valaisintehtaan piirustus- ja asiakirja-arkistot sekä valaisimien tuoteluettelot, joita löytyy kokoelmista 1930-luvun lopulta lähtien. Tärkeä osa arkistoa ovat lisäksi Sariolan tivoli- ja sirkussuvun aineistot, joka lahjoitettiin Sinkan kokoelmiin vuonna 2015.

Kerava-seuran ja Keravan museon perustama Kotiseutuarkisto on tarkoitettu Keravalla toimineiden yhdistysten, yritysten ja yksittäisten henkilöiden arkistoaineistojen tallentamiseen ja säilyttämiseen. Nykyään kotiseutuarkistoa ylläpitävät Keravan museopalvelut ja kaupunginarkisto. Kotiseutuarkisto sijaitsee Sampolan palvelukeskuksen arkistotiloissa.

Arkistoihin voi helposti tutustua Finna-palvelussa ja niihin on mahdollista tutustua paikan päällä erikseen sovitusti.

Kuva: Huonekalupiirustus, makuuhuoneen kalusto, 1930-luku, Werner West, Sinkka.

Ota yhteyttä

Susanna Paasonen
Keravan kaupungin taide- ja museokeskus Sinkan tutkija
040 318 4299
susanna.paasonen@kerava.fi