Koivikon ulkokuntoilualue uudistuu
03.11.2026Koivikon kentän yhteydessä sijaitseva ulkokuntoilupaikka saa uusia kuntoiluvälineitä. Alueelle asennetaan kolme säädettävillä painoilla varustettua kuntoilulaitetta, vatsapenkki sekä kaksi hyppyboxia.
Vuoden 2026 talousarvioneuvotteluissa sovittiin, että kaikille yli 70-vuotiaille tarjotaan vuosittain 12 kerran ilmainen sarjaranneke Keravan uimahalliin ja uimahallin kuntosaleille. Rannekkeen saa uimahallin lipunmyynnistä 12.1. alkaen henkilöllisyystodistuksella (syntymävuosi 1956 tai aikaisemmin syntyneet). Sarjalipun voi ladata omalle rannekkeelle, tai uudelle rannekkeelle, jonka saa ilmaiseksi. Ranneke tarjotaan vain keravalaisille.
Ranneketta voi noutaa Keravan uimahallin kassalta maanantaista 12.1. alkaen.
Keravan uimahallin kuntosalien ikärajana on pidetty 15-vuotta, mutta jatkossa kuntosaleille pääsevät 13-vuotta täyttäneet huoltajan tai valmentajan seurassa. Molempien tulee maksaa hinnaston mukainen sisäänpääsymaksu. 15-vuotta täyttäneet saavat harjoitella salilla itsenäisesti.
Liikuntapalvelujen kohde- ja toiminta-avustuksilla tuetaan liikunnan kansalaistoimintaa. Avustusten tavoitteena on edistää keravalaisten mahdollisuuksia liikkua, harrastaa ja urheilla tavoitteellisesti.