Usein kysyttyä

Mikä kulttuurikasvatussuunnitelma on?  

Kulttuurikasvatussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan osana opetusta. Suunnitelma perustuu kaupungin omaan kulttuuritarjontaan ja kulttuuriperintöön.  

Kulttuurikasvatussuunnitelma voi koskea vain perusopetusta tai sekä perusopetusta että varhaiskasvatusta. Keravalla suunnitelma koskee sekä varhaiskasvatusta että perusopetusta.   

Kulttuurikasvatussuunnitelmaa kutsutaan eri kaupungeissa eri nimillä, esimerkiksi Kulttuuripolkua käytetään paljon.  

Kulttuurikasvatussuunnitelma perustuu paikallisen opetussuunnitelman toteuttamiseen ja tekee koulujen kulttuurikasvatustyöstä tavoitteellista.

Lähde: kulttuurikasvatussuunnitelma.fi 

Mikä kulttuuripolku on?

Kulttuuripolku on Keravan kulttuurikasvatussuunnitelman nimi. Eri kunnissa käytetään erilaisia nimiä kulttuurikasvatussuunnitelmasta.

Kuka järjestää kulttuurikasvatustoimintaa Keravalla? 

Kulttuurikasvatussuunnitelma on Keravan kulttuuripalveluiden, Keravan kirjaston, Taide- ja museokeskus Sinkan sekä kasvatuksen ja opetuksen toimialan laatima.  

Kulttuurikasvatussuunnitelman koordinoi kulttuuripalvelut. Työtä tehdään yhteistyössä kaupungin eri yksiköiden sekä ulkopuolisten taide- ja kulttuuritoimijoiden kanssa.  

Miten voin varata luokalleni tai päiväkotiryhmälleni ohjelman?

Varaaminen on helppoa. Ohjelmat on koottu Keravan verkkosivuille ikäryhmittäin päiväkotiryhmille, eskariryhmille ja 1.-9.-luokkalaisille. Jokaisen ohjelman lopusta löytyy yhteystieto tai varauslinkki kyseiseen ohjelmaan. Osaan ohjelmista ei vaadita erillistä ilmoittautumista, vaan ikäryhmä osallistuu automaattisesti kyseiseen ohjelmaan.

Miksi kunnilla tulisi olla kulttuurikasvatussuunnitelma? 

Kulttuurikasvatussuunnitelma takaa lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet kokea taidetta ja kulttuuria. Kulttuurikasvatussuunnitelman avulla taidetta ja kulttuuria voidaan tarjota ikäryhmälle sopivalla tavalla luonnollisena osana koulupäivää.  

Moniammatillisessa yhteistyössä tuotettu suunnitelma tukee oppilaiden kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. 

Lähde: kulttuurikasvatussuunnitelma.fi 

Kysyttävää? Ota yhteyttä!