Keravan joulu -tapahtuma Heikkilässä virittää joulun tunnelmaan

Heikkilän museoalue muuntuu viikonloppuna 17.-18. joulukuuta tunnelmalliseksi ja ohjelmantäyteiseksi joulumaailmaksi, jossa on nähtävää ja koettavaa koko perheelle! Tapahtuma on myös mainio tilaisuus hankkia paketteja pukinkonttiin ja herkkuja joulupöytään, sillä pihapiirin joulutorille saapuu 30 myyjää tuotteineen.

Keravan joulun tuottaja Kalle Hakkola kertoo, että tapahtuman kaikki myyntipaikat ovat täynnä. ”Positiivisena ongelmana halukkaita tulijoita oli jopa niin paljon, että jouduimme laajentamaan myyntialuetta alkuperäisestä suunnitelmasta. Mukaan on saatu runsaasti käsityöläisiä ja pientuottajia, joten kävijät löytävät joulutorilta varmasti yksilöllisiä joululahjoja ja muita jouluaiheisia tuotteita”, Hakkola vinkkaa.

Runsas ilmainen ohjelmatarjonta

Viikonlopun aikana Heikkilän museoalueella kävijät saavat kuulla kauneimpia joululauluja monien eri kuorojen esittäminä, ihastella valokeilaesitystä, askarrella joulukoristeita päärakennuksen työpajoissa, koristella yhteisöllistä joulukuusta ja tutustua museoalueen historiaan museokierroksilla. Lauantaina on myös mahdollisuus päästä Koffin panimohevosten kärryjen kyytiin, kun nämä lempeät jättiläiset vierailevat Keravalla kello 11-14. Lauantain ohjelma huipentuu kello 17 Duo Taikan näyttävään tulishow’hun, jossa yhdistyvät tanssi, jongleeraus ja taidokas tulenkäyttö. Jouluiset askartelutyöpajat ja tunnelmalliset kuoroesitykset jatkuvat sunnuntaina. Lisäksi kuullaan Mirkku-muorin ja Tuula-tontun joulutarinoita, ja itse joulupukkikin on tavattavissa sunnuntaina kello 13-15.

Ohjelmasisältö aikatauluineen täydentyy kaupungin verkkosivuille: www.kerava.fi/keravanjoulu

Keravan joulu -tapahtuma Heikkilän kotiseutumuseolla on avoinna lauantaina 17.12. klo 10–18 ja sunnuntaina 18.12. klo 10–16.

Keravan kaupunki järjestää Keravan joulu -tapahtuman Heikkilän kotiseutumuseolla nyt toista kertaa. Tapahtuma on kaikille avoin ja kaikki ohjelma on maksutonta.

Esteettömyys:
Osa tapahtuman ohjelmasta järjestetään Heikkilän päärakennuksen sisätiloissa. Päärakennus ei ole esteetön – tilaan vie puuportaat ja sisällä on kynnyksiä huoneiden välillä. Tapahtumakävijöitä varten tapahtumassa on väliaikaisia wc-tiloja, joista yksi on inva-wc.

Saapuminen:
Heikkilän kotiseutumuseon osoite on Museopolku 1, Kerava. Paikalle on helppo saapua julkisilla kulkuneuvoilla. VR:n ja HSL:n junaliikenne kulkee Keravan asemalle, joka on noin kilometrin kävelymatkan päässä Heikkilästä. Lähin bussipysäkki sijaitsee Porvoonkadulla alle 100 metrin päässä alueesta.

Museoalueella ei ole parkkipaikkoja; lähimmät pysäköintialueet ovat Keravan rautatieasemalla. Raiteiden itäpuolella sijaitsevalta pysäköintialueelta on vain noin 300 metrin kävelymatka Heikkilään.

Lisätietoja:
tapahtumatuottaja Kalle Hakkola, puh. 040 318 2895, kalle.hakkola@kerava.fi
viestintäasiantuntija Ulla Perasto, puh. 040 318 2972, ulla.perasto@kerava.fi