Walkers-bussi tulee Keravalle täydentämään liikkuvaa nuorisotyötä
Aseman Lasten Walkers-bussi saapuu kävelykadulle Karusellin edustalle kahden kuukauden ajan torstai- ja perjantai-iltaisin 24.9.–28.11.2026. Samalla Keravan kaupungin oma liikkuva nuorisotyö jatkaa tuttuun tapaan liikkumista ympäri kaupunkia.
Walkers-bussi tarjoaa matalan kynnyksen kohtaamispaikan ja lisää turvallisia aikuisia nuorten arkeen. Bussilla työskentelee Aseman Lasten ammattilaisia ja vapaaehtoisia. Jokaisella vuorolla on mukana myös Keravan nuorisopalveluiden tuttu aikuinen.
– Mahtavaa, että saamme taas Walkers-bussin Keravalle. Se täydentää hyvin omaa liikkuvaa nuorisotyötämme, iloitsee Keravan kaupungin kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Sini Pirnes.
– Walkers-bussitoiminnan puitteissa on tehty aiemminkin tiivistä ja hyvää yhteistyötä Keravan kaupungin kanssa. Tartumme innolla esiin tulleisiin ilmiöihin ja odotamme kovasti keravalaisten nuorten kohtaamista ja heidän kanssaan työskentelyä, sanoo Aseman Lapset ry:n yhteisökehittäjä Taina Viikari.
Tukea ja turvaa nuorten arkeen
Liikkuva nuorisotyö kohtaa nuoria heidän omissa ympäristöissään. Nuorisotyöntekijät liikkuvat esimerkiksi kaduilla, puistoissa, lähiliikuntapaikoilla, kauppakeskusten ympäristössä ja muissa nuorison suosimissa paikoissa.
Kohtaamisissa jutellaan, kuunnellaan ja ollaan läsnä. Tarvittaessa nuorta autetaan löytämään sopivaa tukea ja palveluita. Työ on ennaltaehkäisevää, ja sen tavoitteena on tukea nuorten arkea sekä vahvistaa luottamusta nuorten ja aikuisten välillä.
– Liikkuvan nuorisotyön ydin on siinä, että menemme itse nuorten luokse. Haluamme olla helposti lähestyttäviä ja luotettavia aikuisia, joiden kanssa voi jutella niin arjen asioista kuin huolistakin. Walkers-bussi tuo nyt Keravalle lisää paikkoja ja aikuisia nuorten kohtaamiseen, Pirnes kertoo.
Liikkuvassa nuorisotyössä kohdataan kaikenlaisia nuoria. Valtaosa elää tavallista ja turvallista nuoruutta, johon kuuluu ystäviä, harrastuksia, uuden kokeilemista ja välillä virhearviointeja. Samaan aikaan osalla nuorista on elämässään vakavampia haasteita. Päihteet, rikokset, koulunkäynnin vaikeudet, yksinäisyys tai muut huolet voivat näkyä nuoren arjessa. Tällöin turvallisen aikuisen kohtaamisella voi olla suuri merkitys.
– Jos huomaat nuorten toiminnassa jotain huolestuttavaa, voit olla yhteydessä liikkuvaan nuorisotyöhön. Kerro meille, mitä olet havainnut, niin arvioimme tilannetta ja mietimme, miten voimme auttaa, Pirnes kehottaa.
Liikkuva nuorisotyö ei korvaa viranomaisapua. Jos kyseessä on välitön vaara tai hätätilanne, soita aina hätänumeroon 112.
Walkers-bussi Keravalla 24.9.–28.11.2026
Kävelykatu, Karusellin edusta
- torstaisin kello 17–21
- perjantaisin kello 17–23
Liikkuva nuorisotyö liikenteessä Keravalla
Kerbiili
- tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15–17.30
- ohjattua, maksutonta vapaa-ajan toimintaa 9–12-vuotiaille
Walkers
- perjantaisin ja lauantaisin kello 17–23
- suunnattu erityisesti 13-17-vuotiaille nuorille
Liikkuvan nuorisotyön tavoittaa puhelinnumerosta 040 318 4553 ja sähköpostilla liikkuva@kerava.fi
Tutustu toimintaan tarkemmin: Liikkuvan nuorisotyön opas (pdf).
Lisätiedot
- Kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Sini Pirnes, 040 318 4073
- Johtava nuorisotyöntekijä Ville Tuominen, 040 318 4909
- Vastaava nuorisotyöntekijä Saana Hanslin, 040 318 2819