Hankintamenettely Kerava-Sipoo liikuntahallien rakennusurakasta keskeytetään

Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n hallitus on kokouksessaan 17.10.2023 yksimielisesti päättänyt keskeyttää jalkapallo- ja monitoimihallin rakennusurakan hankintamenettelyn.

Hankintamenettelyn keskeyttäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että Keravan Keinukallioon suunnitteilla ollutta liikuntahallia ei päästä rakentamaan suunnitellussa aikataulussa. Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy selvittää vaihtoehtoja projektin toteuttamiseksi.

Liikuntahalliin on suunniteltu puolilämmin jalkapallohalli, lämmin monitoimihalli sekä niitä palvelevat sosiaali- ja huoltotilat. Alkuperäinen tavoite oli, että liikuntahallien toiminta olisi käynnistynyt 1.8.2025.

Keskeyttämisen syynä on tavoitehinnan ylittäneet urakkatarjoukset. Hallituksen päätöstä on ohjannut myös korkeiden korkokustannusten vaikutus hankkeeseen, mikä on aiheuttanut lisähaasteita toteutukselle.

Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n tavoitteena on tarjota alueen asukkaille korkealaatuisia liikuntapalveluita, joten tavoitteena on löytää vaihtoehtoinen toteutusmalli. Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy tiedottaa jatkotoimenpiteistä myöhemmin.

Lisätietoja:
Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy
Hallituksen puheenjohtaja Teppo Verronen, 040 318 2322, teppo.verronen@kerava.fi