Joustavaan perusopetukseen haku 12.1.–8.2.2026

Keravan yläkouluissa on tarjolla joustavaa perusopetusta (JOPO), jossa opiskellaan työelämälähtöisesti pienryhmässä ja osa kouluvuodesta työpaikoilla toiminnallisin menetelmin. JOPO-opetukseen voivat hakea tällä hetkellä 7. ja 8. luokalla opiskelevat oppilaat.

Tulevaisuuden työntekijöiltä edellytetään yhä laajempaa osaamista. Keravalla halutaan tarjota nuorille mahdollisuuksia joustaviin, yksilöllisempiin oppimistapoihin JOPO-opetuksen kautta. Oppilaat saavat JOPO-opetuksessa monipuolisia eväitä tulevaisuutensa rakentamiseen, kuten esimerkiksi omien vahvuuksien tunnistamista ja itsetuntemuksen vahvistamista, motivaatiota ja vastuunkantoa sekä kokemusta erilaisista työpaikoista ja ammateista.

JOPO-opetus on tarkoitettu keravalaisille 8.–9.-luokkien oppilaille, joilla on vaara jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta ja joiden arvioidaan hyötyvän joustavan perusopetuksen toiminnallisista työskentelytavoista.

Lukuvuonna 2026–2027 JOPO-opetusta järjestetään Kurkelan koulussa ja Sompion koulussa.

Haku Wilman kautta

JOPO-opetukseen voivat hakea tällä hetkellä 7. ja 8. luokalla opiskelevat oppilaat kaupunkitasoisessa haussa 12.1.–8.2.2026 välisenä aikana. JOPO-hakemus 2026 -lomake löytyy Wilmasta kohdasta Hakemukset ja päätökset -> Tee uusi hakemus. Hakemusta voi muokata ja täydentää hakuajan loppuun saakka.

Jos hakeminen sähköisellä Wilma-lomakkeella ei jostain syystä onnistu, niin kouluilta ja kaupungin verkkosivuilta saa täytettäväksi paperisia JOPO-hakulomakkeita.

Haastattelu täydentää hakemusta

Kaikki JOPO-opetukseen hakeneet oppilaat ja heidän huoltajansa kutsutaan haastatteluun, joka täydentää varsinaista hakemusta. Haastattelun avulla selvitetään oppilaan motivoituneisuus ja sitoutuneisuus joustavaan, työelämäpainotteiseen perusopetukseen, oppilaan valmiudet itsenäiseen työskentelyyn työssäoppimisessa sekä huoltajan sitoutuminen oppilaan tukemiseen.

Lopullisessa oppilasvalinnassa huomioidaan valintaperusteiden ja haastattelun muodostama kokonaisarvio.

Lisätietoja

Joustava työelämäpainotteinen opetus -esite (pdf).
Lue lisää JOPO-opetuksesta kaupungin verkkosivuilta.

Kurkelan koulu
Rehtori Ilari Tasihin, puh. 040 318 2413
JOPO-opettaja Jussi Pitkälä, puh. 040 318 4207

Sompion koulu
Rehtori Päivi Kunnas, puh. 040 318 2250
JOPO-opettaja Meea Räisänen, puh. 040 318 4124