Kuudesluokkalaiset juhlistivat Suomen itsenäisyyttä Sompion koululla

Keravan peruskoulujen kuudesluokkalaiset juhlistivat 108-vuotiasta Suomea Sompion koululla torstaina 4.12.2025.

Kaupunginjohtaja Kirsi Rontu ja kansanedustaja Pia Lohikoski kättelivät kaikki yli 400 juhlavierasta.

Perinteistä kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhlaa vietettiin tänä vuonna Sompion koululla, jossa juhliin osallistui yli 400 oppilasta opettajineen. Juhlapaikalle saavuttiin tilausbusseilla omilta kouluilta.

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu ja Keravan kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Pia Lohikoski kättelivät kaikki punaista mattoa pitkin saapuneet juhlavieraat. Kättelyn jälkeen nostettiin maljat Suomen itsenäisyyden kunniaksi sekä nautittiin herkullisista tarjoiluista.

Juhlassa kuultiin Kirsi Ronnulta Keravan kaupungin tervehdys nuorille sekä juhlapuhe Pia Lohikoskelta. Oppilaiden puheen pitivät Sompion koulun 6A-luokan oppilaat Elmeri Valkonen ja Eedi Zareff. Juhlan juontajana toimi teatteritaiteilija Kalle Tahkolahti.

Olkaa rohkeita, olkaa ystävällisiä ja muistakaa, että voitte olla mukana tekemässä tulevaisuudesta hyvän, kun teette asioita omaa sydäntänne kuunnellen.

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu

Puheiden jälkeen päästiin tanssin pyörteisiin! Juhlien yhteistansseja – valssia, cicapoa ja letkajenkkaa – oli harjoiteltu syksyn mittaan kouluissa, ja ne sujuivatkin hienosti.

Juhlat huipentuivat viimeiseen asti salassa pidetyn yllätysesiintyjä Leylan energiseen esiintymiseen.

Sompion koulun 6A-luokan oppilaille Elmerille, Pinjalle, Fadelille ja Annikalle Suomen itsenäisyys merkitsee vapautta, oikeutta päättää omista asioista, puhua omaa kieltä ja noudattaa omia perinteitä.

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu toi nuorille kaupungin tervehdyksen.

Kansanedustaja Pia Lohikoski piti juhlapuheen.

Juhlatarjoilut sisälsivät cocktail-pyöryköitä, kasvispyöryköitä, viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja, hunajamelonia, vadelmaleivoksia sekä juhlajuomana Pommacia.

Sompion koulun kuudesluokkalaiset Elmeri Valkonen ja Eedi Zareff pitivät oppilaiden puheen.

Juhlissa tanssittiin valssia, cicapoa ja letkajenkkaa.

Juhlien yllätysesiintyjä Leyla esiintyi energisesti.

Sompion koulussa 4.12.2025 järjestettyyn perinteiseen 6.-luokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhlaan osallistui yli 400 nuorta opettajineen.

Perinteikäs juhla osa kulttuuripolkua

Keravan kaupunki on järjestänyt kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäivän juhlan vuodesta 2017 lähtien. Itsenäisyyspäivän juhla on osa Keravan kaupungin kulttuuripolkua, jonka tavoitteena on mahdollistaa kaikille keravalaisille lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet kokea ja tulkita taidetta, kulttuuria ja kulttuuriperintöä.