Niina Korko valittiin Keravan perusopetusjohtajaksi
Keravan lasten ja nuorten palveluiden lautakunta on valinnut kasvatustieteen maisteri Niina Korkon Keravan kaupungin perusopetusjohtajaksi. Korko aloittaa tehtävässään 3.8.2026.
Keravan kaupungin lasten ja nuorten palveluiden toimialan perusopetusjohtaja Niina Korko.
Perusopetusjohtajan virka oli haettavana 7.–21.5.2026. Määräaikaan mennessä virkaa haki kymmenen henkilöä, joista yhdeksän täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Hakijoista kaksi eteni haastatteluun ja soveltuvuusarviointiin.
Valinta perustui kokonaisarviointiin, jossa painotettiin vahvaa kokemusta perusopetuksen kokonaisuuden johtamisesta, henkilöstö- ja talousjohtamisen osaamista sekä kuntahallinnon tuntemusta. Arvioinnissa huomioitiin myös hakijoiden kyky johtaa toiminnan kehittämistä muuttuvassa toimintaympäristössä.
Niina Korkolla on pitkä ja monipuolinen kokemus perusopetuksen eri tehtävistä sekä noin 14 vuoden kokemus esihenkilötehtävistä. Hänen vahvuuksikseen arvioitiin erityisesti perusopetuksen laajan kokonaisuuden johtaminen ja kehittäminen, henkilöstöjohtamisosaaminen sekä kyky sovittaa yhteen toiminnan tavoitteet ja taloudelliset reunaehdot. Lisäksi hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa katsottiin tukevan erinomaisesti tehtävän menestyksekästä hoitamista.
Korko siirtyy Keravan kaupungin palvelukseen Vantaan kaupungilta, jossa hän on toiminut kehityspäällikkönä segregaation ehkäisyn toimintaohjelmassa. Hän on työskennellyt Vantaalla myös perusopetuksen aluepäällikkönä, rehtorina, apulaisrehtorina sekä luokanopettajana.
Keravan perusopetusjohtaja vastaa kaupungin perusopetuksen vastuualueen johtamisesta, kehittämisestä ja strategisesta ohjauksesta yhteistyössä koulujen, henkilöstön ja muiden sidosryhmien kanssa.