Kerava osallistuu valtakunnalliseen Vanhustenviikkoon 1.–7.10.

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sunnuntaita seuraava viikko on Vanhustenviikko, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota vanhenemiseen, vanhuksiin ja heitä koskeviin asioihin sekä vanhusten asemaan yhteiskunnassa.

Teemaviikolla Keravalla järjestetään paljon maksutonta ohjelmaa

Teemaviikko alkaa Vanhustenpäivällä sunnuntaina 1.10., jolloin ohjelmassa on avajaismessu Keravan kirkossa sekä avajaisjuhla seurakuntasalissa kahvi- ja kakkutarjoilua unohtamatta.

-Vanhustenviikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään muun muassa yhteisiä jumppatuokioita, sauvakävelyä sekä retki Keravan Ollilanlammelle. Yhteisöllinen retki järjestetään maanantaina 2.10. klo 14–18, jolloin Ollilanlammella voi nauttia mukavasta yhdessäolosta, trubaduuri Mikko Perkoilan esityksistä sekä retkitarjoiluista. Tarjolla on makkaraa, vegenakkeja ja mehua, kertoo Keravan kaupungin liikuntasuunnittelija Sara Hemminki.

Liikunnallisten ohjelman lisäksi Keravan kirjastossa järjestetään digineuvontaa, elokuvanäytös Päiväni Margueritten kanssa ja musiikkiesityksiä. Perjantaina 6.10. voi osallistua kirjastossa järjestettävään messutapahtumaan, jossa keravalaiset toimijat esittelevät ikäihmisille suunnattuja palveluitaan. Perjantaina pääsee tapaamaan myös hyvinvointialueen projektityöntekijöitä, joilta saa vinkkejä hyvinvoinnin tukemiseen ja edistämiseen

Lauantaina 7.10. ei kannata jättää välistä Keravan lausujaveteraanien eikä Tomi Pulkkinen Trion esityksiä. Keravan lausujien esityksessä on kahvilatunnelmaa pianisteineen ja siellä kokoontuvine persoonallisine asiakkaineen, joilla on kerrottavana monenlaisia runomuotoisia tarinoita elämästä. Tomi Pulkkinen Trio juhlistaa Aleksis Kiven elämänmakuista tuotantoa laulun, musiikin, rytmin, lausunnan keinoin.

Vanhustenviikon ohjelmat on koottu kaupungin tapahtumakalenteriin: tapahtumat.kerava.fi. Ohjelmalehtisiä on toimitettu paperisena esimerkiksi Keravan kirjastoon ja asiointipisteeseen.

Ohjelmat järjestää Keravan kaupunki yhteistyökumppaneineen. Lämpimästi tervetuloa mukaan Vanhustenviikon tapahtumiin!

Lisätietoja saat Vanhustyön keskusliiton sivuilta: Vanhustenviikon teemapäivät