Vanhustenviikko oli täynnä iloisia kohtaamisia

Keravalla vietettiin 4.–11.10.2026 Vanhustenviikkoa. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestettiin monipuolista ohjelmaa ja koettiin paljon mukavia arjen kohtaamisia Vanhustenviikon teeman hengessä.

Ohjelmassa oli runsaasti kulttuuriin, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä tapahtumia ja tekemistä. Viikko toteutettiin laajalla yhteistyöllä järjestöjen, yhdistysten, vanhusneuvoston, Keravan seurakunnan ja Keravan kaupungin kanssa.

Vanhustenpäivän juhla käynnisti viikon

Teemaviikon käynnisti Vanhustenpäivän juhla, jossa kuultiin kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun puhe sekä nautittiin Keravan musiikkiopiston viulisti Elsa Hokkasen ja harmonikkataiteilija Sergei Repinin upeista esityksistä.

Juhlassa Keravan vanhusneuvosto myönsi Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon Suvi Harbergille tunnustuksena ansiokkaasta työstä ikäystävällisen Keravan hyväksi. Suvi oli mahdollistamassa Keravalla järjestettyä Rollaattorimarssia toukokuussa 2026. Lämpimät onnittelut Vuoden vapaaehtoiselle!

Juhlassa kuultiin myös vammaisten ja vanhusten palvelujen toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtisen juhlapuhe.

Vanhustenpäivän juhla 4.10.2026 Keravan seurakuntakeskuksessa.

Jokaiselle päivälle oma teemansa

Vanhustenviikon jokaiselle päivälle järjestettiin ohjelmaa oman teemansa ympärille, ja päivien toteutuksesta vastasivat eri toimijat.

Messupäivänä paikalliset yhdistykset esittelivät toimintaansa Keravan kaupunginkirjaston Pentinkulma-salissa. Kirjaston päivän suosikiksi nousivat päivätanssit tanssiorkesteri Caprin säestämänä. Tanssit houkuttelivat paikalle noin 100 osallistujaa.

Liikuntapäivänä mitattiin ahkerasti puristusvoimaa ja verenpainetta. Tarjolla oli myös yhteiskävelyä sekä erilaisia maksuttomia liikuntatunteja, joihin pääsi tutustumaan matalalla kynnyksellä.

Siskot ja Simot järjesti yhteiskävelyn liikuntapäivänä. Kuva: Tiina Roos.

Kulttuuripäivänä kokoonnuttiin neulomaan yhdessä Kaleidoskooppiin. Taide- ja museokeskus Sinkka tarjosi eläkeläisille maksuttoman sisäänpääsyn, ja päivän aikana oli mahdollista osallistua taidepajaan.

Välittämisen päivänä kokoonnuttiin Keravan seurakuntakeskukseen kahvittelemaan ja viettämään aikaa yhdessä muun muassa visailun ja musiikin parissa. Viikon päätti sunnuntaina 11.10. harmonikkataiteilija Veikko Ahvenaisen konsertti.

Kiitos yhteistyökumppaneille

Vanhustenviikko syntyi monen toimijan yhteistyönä. Lämmin kiitos kaikille viikon ohjelman suunnitteluun ja toteutukseen osallistuneille tahoille sekä jokaiselle tapahtumiin osallistuneelle. Viikko oli iloinen ja yhteisöllinen!

Valtakunnallinen Vanhustenviikko

Vanhustenviikko on valtakunnallinen teemaviikko, jota vietetään eri puolilla Suomea. Sen tavoitteena on edistää ikäihmisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä tarjota mahdollisuuksia osallistua mielekkääseen toimintaan. Lisätietoja Vanhustenviikosta Vanhustyön keskusliiton sivuilta: Vanhustenviikko Vanhustyön keskusliiton sivuilla.