Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki Keravan kaupungin julkaisemat uutiset.

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen asiakaskysely 2026

Keravan varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle on erityisen tärkeää tietää perheiden kokemuksia keravalaisesta varhaiskasvatuksesta. Tänä vuonna asiakaskysely keskittyy lasten hyvinvointiin ja lapsen vuorovaikutuksen ja kielen tukemiseen varhaiskasvatuksessa.

Vanhoissa taloissa voi piillä viemäritulvan riski

Jätevesiviemärin tulviminen on riski etenkin sellaisissa vanhoissa kiinteistöissä, joissa on kellari. Riskikohteita voivat olla esimerkiksi rintamamiestalot, joissa kellareita on myöhemmin muutettu asuinkäyttöön rakentamalla niihin esimerkiksi pesu- ja saunatilat.

Sompion uudelle skeittipaikalle etsitään nimeä

Sompion uusi skeittipuisto valmistuu kesällä 2026. Keravan kaupunki käynnistää nimikilpailun, jossa kuntalaiset voivat ehdottaa nimeä uudelle skeittipaikalle. Nimiehdotuksia voi jättää 23.2.–8.3.2026.

Liikennevalojen opastimia vaihdetaan useissa risteyksissä

Keravalla vaihdetaan liikennevalojen opastimia useissa risteyksissä ensi viikon aikana sään salliessa. Työt voivat aiheuttaa lyhytaikaista haittaa liikenteelle.

Kaukon päivän uinti rantautuu Keravalle – Tule uimaan maksutta Keravan uimahalliin 3.3.2026!

Keravan Energia tarjoaa Kaukon päivän kunniaksi ilmaisen sisäänpääsyn Keravan uimahalliin tiistaina 3.3.2026.

Uventa – huikea parkourin, tanssin ja teknologian elämys

HeinCo: Uventa valtaa Kerava-salin näyttämön 18.3. Miltä tuntuu haastaa painovoima? Entä luottaa kaveriin tilanteessa, jossa jokainen liike ratkaisee? Uventa kutsuu lapset, nuoret ja aikuiset kokemaan näyttämöllä jotakin odottamatonta. Esityksessä parkour, tanssi, musiikki ja visuaalinen maailma sulautuvat yhteen.

Opisto talvilomalla viikon 8

Opiston puhelinpalvelu ja muu henkilökunta ovat talvilomalla viikon 8 (16.-22.2.).

Osallisuus näkyi vahvasti kaupunkistrategian valmistelutyössä

Keravan kaupunkistrategia 2026–2029 laadittiin laajassa yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Osallisuuden menetelmistä ja tuloksista on koottu vuorovaikutusraportti.

Sosiaalisesti vastuullinen yritys on houkutteleva työnantaja

Vastuullisuus kasvun vauhdittajana -webinaarisarjan viidennen ja samalla viimeisen webinaarin teemana 12.2.2026 oli Sosiaalisesti vastuullinen yritys on houkutteleva työnantaja.

Yli 70-vuotiaat keravalaiset pääsevät maksutta uimaan ja kuntoilemaan

Keravan kaupunki tarjoaa yli 70-vuotiaille keravalaisille ilmaisen uimahalli- ja kuntosalirannekkeen Keravan uimahalliin. Etu on ollut erittäin suosittu – ranneke on noudettu jo lähes 800 kertaa tammikuun puolivälin jälkeen, jolloin etu otettiin käyttöön.

Lehmuskuja avattu läpiajolle

Lehmuskuja on avattu jälleen läpiajolle Saviossa. Vesihuoltotyömaan vuoksi Telatehtaanpolun kevyen liikenteen väylä on suljettuna helmikuun 2026 ajan.

Ateriapalveluiden tuotekehitys vie kouluruokailua eteenpäin

Keravan kaupungin ateriapalveluissa kehitetään kouluihin ja päiväkoteihin tarjottavaa ruokaa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Oman tuotekehitystiimin työ näkyy muun muassa uusina resepteinä, ruokalistojen päivityksinä ja valmistustapojen kehittämisenä.