Uuden ajan rakentamisen festivaalin toinen aukioloviikonloppu veti jälleen runsaasti väkeä Keravan Kivisiltaan 2.–4.8.2024. Perjantaina päivän teemana oli uuden ajan kaupungit, kun taas lauantaina ja sunnuntaina vietettiin yhteisöllisyyden ja paikallisuuden teemaviikonloppua.
Tilaisuudet ovat yleisölle avoimia. Ohjelmassa on muun muassa seppeleenlasku sankarihaudoilla, Kaartin soittokunnan esiintyminen sekä Puolustusvoimien kalustonäyttely. Ohimarssin vuoksi osa Kalevan urheilupuiston lähialueen kaduista suljetaan, minkä lisäksi uimahallin ja urheilupuiston parkkipaikat suljetaan koko päivä
Uuden ajan rakentamisen festivaali avasi porttinsa taas Keravan Kivisillassa avajaisviikonlopun jäljiltä. Tiistaina 30.7. päivän teemana oli luonnon monimuotoisuus, kun taas keskiviikkona 31.7. arjen arkkitehtuuri.
Yhtenä rintamana, Kerava sykkii täyttä elämää. Sen näyttää myös juhlavuoden täysi ohjelma. Heittäydy Kerava 100 -juhlavuoden pyörteisiin ja löydä itsellesi mieluisat tapahtumat elokuuhun.
Kesällä tehtävä koulujen perussiivous on suuri urakka kaupungin puhtauspalveluille. Siisti ja puhdas koulu on viihtyisä ja terveysturvallinen oppimisympäristö sekä oppilaille että koulun henkilökunnalle. Kaupunki kouluttaa siisteys- ja puhtaanapidon ammattilaisia yhteistyössä Keudan kanssa.
Osassa Keravan kaupungin kiinteistöjä on ollut jo vuodesta 2018 alkaen käytössä jatkuvatoiminen sisäolosuhteiden seuranta. Elokuusta alkaen seurattavissa kiinteistöissä otetaan käyttöön järjestelmään lisättävä käyttäjäviestintäjärjestelmä, jonka avulla käyttäjät voivat antaa palautetta sisäolosuhteista.
Maauimala palvelee 2.–3.8.2024 poikkeuksellisin aukioloin, sillä perjantaina kaupunkiin saapuu suosittu Vesikauhu Tour ja lauantaina maauimalassa käydään Keravan ystävyyskaupunkien välinen uintikilpailu.