Keravan kaupunki osallistuu Rasismin vastaiseen viikkoon teemalla Kaikkien Kerava

Kerava on kaikkien! Kansalaisuuden, ihonvärin, etnisen taustan, uskonnon tai muiden tekijöiden ei tulisi koskaan vaikuttaa siihen, miten ihminen kohdataan ja millaisia mahdollisuuksia hän saa yhteiskunnassa.

Suomen Punaisen Ristin (SPR) julkistamalla kansallisella Rasisminvastaisella viikolla 20.–26.3.2023 syvennytään erityisesti työelämän rasismiin. Keravan kotoutumisen tuen verkosto osallistuu rasismin vastaiseen viikkoon teemalla Kaikkien Kerava. Teemaviikolla Keravalla järjestetään monipuolista ohjelmaa.

Keravan kaupungin arvot – inhimillisyys, osallisuus ja rohkeus, tukevat yhdenvertaisuutta. Keravan kaupunkistrategian mukaisesti kaiken kaupungin toiminnan tavoitteena on tuottaa keravalaisille hyvinvointia ja laadukkaita palveluita.

Kaikkien Kerava -viikko aloitetaan paneelikeskustelulla

Viikko aloitetaan etuajassa keskiviikkona 15.3. klo 18–20 paneelikeskustelulla Kera-van kirjastossa. Panelisteina toimivat paikalliset poliitikot ja paneelin puheenjohtajana SPR:n Veikko Valkonen.

Paneelin aiheena on Osallisuus ja yhdenvertaisuus Keravalla. Illan aikana keskustellaan kaupunkilaisten osallisuudesta, miten sitä voi edistää ja mitä Keravalla tehdään jo nyt osallisuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Panelisteina ovat keravalaiset Terhi Enjala (Kokoomus), Iiro Silvander (Perussuoma-laiset), Timo Laaninen (Keskusta), Päivi Wilen (Sosiaalidemokraatit), Laura Tulikorpi (Vihreät), Shamsul Alam (Vasemmistoliitto) ja Jorma Surakka (Kristillisdemokraatit).

Paneelin järjestäjää SPR:n Keravan osasto ja Keravan kaupungin monikulttuurisuusasiain neuvottelu-kunta.

Osallistu tapahtumiin 20.–26.3.

Varsinaisen viikon ohjelmaan 20.–26.3. kuuluu arkipäivisin monenlaista toimintaa, kuten avoimia ovia, yhdessä vietettäviä kahvihetkiä, keskustelutilaisuuksia, näyttely-opastus ja makumaistiaisia. Kaikkien ohjelmien keskiössä on yhdenvertaisuuden lisääminen Keravalla. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia.

Kaikkien Kerava -viikko jatkuu vielä keskiviikkona 5.4. jolloin Keravan kulttuuripalvelut järjestävät monikulttuurisen illan, jossa ohjelmana musiikkia, tanssiesityksiä ja taidetta. Tilaisuudesta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Viikon ohjelmakalenteri löytyy Keravan kaupungin tapahtumakalenterista ja tapahtumajärjestäjien sosiaalisessa mediassa.

Tule mukaan parantamaan keravalaisten yhdenvertaisuutta!

Kaikkien Kerava -viikko toteutetaan yhteistyössä

Keravan kotoutumisen tuen verkoston ja Suomen Punaisen Ristin lisäksi Kaikkien Kerava -viikon järjestelyissä ovat mukana muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliitto, Keravan luterilainen seurakunta sekä Keravan kaupungin Taide- ja museokeskus Sinkka, Keravan Opisto, Topaasi, kulttuuripalvelut ja nuorisopalvelut.

Lisätietoja

  • Paneelista: Päivi Wilen, paivi.vilen@kuna.fi, monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja
  • Kaikkien Kerava -viikon muusta toiminnasta: Veera Törrönen, veera.torronen@kerava.fi, Keravan kaupungin viestintä