Museot

Taide- ja museokeskus Sinkan vaihtuvissa näyttelyissä esitellään ajankohtaista taidetta, kiinnostavia kulttuuri-ilmiöitä sekä paikallista teollista muotoiluperinnettä ja menneisyyttä.
Näyttelyiden lisäksi Sinkka tarjoilee monipuolisia kulttuuritapahtumia, opastettuja kierroksia, luentoja, konsertteja ja oheisohjelmaa lapsiperheille.
Sananmukaisesti Sinkka tarkoittaa vahvaa puuliitosta, joka on kuvattu Keravan vaakunassa. Vahvan puuliitoksen tavoin Taide- ja museokeskus Sinkka limittää taide- ja kulttuurihistorialliset museopalvelut, tuo ne saman katon alle ja tarjoilee monipuolisia, yllättäviä ja raikkaita sisältöjä.
Sinkassa voi myös nauttia pienen kahvion ja museokaupan tarjonnasta. Museokauppaan ja kahvioon on vapaa sisäänpääsy.
Heikkilän kotiseutumuseo
Heikkilän kotiseutumuseo sijaitsee Keravan keskustan läheisyydessä. Museon päärakennuksen interiöörinäyttely kertoo varakkaan talonpoikaistalon elämästä Keravalla 1800-luvun puolivälistä 1930-luvun alkuvuosiin saakka.
Vehreällä noin hehtaarin suuruisella tontilla sijaitsee entisen Heikkilän maakirjatalon 1700-luvun lopulta peräisin oleva museoitu päärakennus sekä puolentoista kymmentä muuta maatilan pihapiirin rakennusta. Kotiseutumuseon päärakennus, muonamiehen mökki, renkitupa ja luhtiaitta ovat alkuperäisiä rakennuksia, muut museoalueen rakennukset on siirretty paikalle myöhemmin.
Heikkilän kotiseutumuseo on avoinna kesäisin. Sen pihapiiri on avoinna ympäri vuoden omatoimiselle tutkimusretkelle.
Elävät juuret – löydä uudenlainen yhteys kulttuuriin ja luontoon
Elävät juuret on 11 museon ja 10 ravintolan yhteinen elämysopas, joka tarjoaa yli 40 erilaista tapaa rauhoittua kulttuurin ja luonnon äärellä Tuusulanjärven lähiseudulla.
Kulttuurikohteista mukana ovat Järvenpään, Keravan ja Tuusulan museot sekä Purkutaideyhteisö. Keravalla Eläviin juuriin pääset tutustumaan Taide- ja museokeskus Sinkassa.