Nuori jalkapalloilija seisoo kädet ylhäällä maalin edessä.

Harrastamisen Suomen malli tukee lasten ja nuorten hyvinvointia Keravalla

Harrastamaan Keravalla eli Keravan Harrastamisen Suomen mallin kautta peruskouluikäiset lapset ja nuoret saavat mieluisia ja maksuttomia harrastuksia koulupäiviensä yhteyteen.

Harrastuksia järjestetään pääasiassa kouluilla, mutta myös muissa harrastuspaikoissa, mikäli harrastuksen luonne sitä edellyttää. Harrastusvalikoima kootaan vuosittain lasten ja nuorten omien toiveiden pohjalta. Lukuvuonna 2024–2025 Keravalla oli tarjolla yhteensä 48 harrastusryhmää.

Palautteet vahvistavat toiminnan arvon arjessa

Alla tuloksia loppupalautekyselyistä lukuvuoden 2024–2025 harrastusryhmien lapsille ja nuorille sekä huoltajille:

Lasten ja nuorten palaute

Lasten ja nuorten loppupalautekyselyyn (N=241) vastanneista

  • 94 % piti harrastusta hyvänä tai todella hyvänä.
  • 82 % toivoi saman harrastuksen jatkuvan ensi lukuvuonna.
  • 76 % oppi harrastuksessa uusia taitoja.
  • 57 % sai harrastuksen kautta uusia kavereita.
  • 24 % kertoi, ettei heillä ole muuta harrastusta kuin HSM-harrastus.

Huoltajien palaute

Huoltajakyselyyn (N=86) vastanneista

  • 99 % mukaan lapsi/nuori tykkäsi harrastuksesta.
  • 97 % piti harrastuksiin ilmoittautumista sujuvana.
  • 96 % koki saaneensa riittävästi tietoa harrastuksista ja niiden käytännöistä.
  • 29 % kertoi, ettei lapsella ole HSM-harrastuksen lisäksi maksullista harrastusta.

Avoimessa palautteessa huoltajilta tuli paljon kiitosta lasten ja nuorten liikkumista ja hyvinvointia tukevista harrastuksista. Huoltajat pitivät mallia erittäin hyvänä ja toivoivat sen jatkuvan. Kiitosta saivat myös ammattitaitoiset ja kannustavat harrastusohjaajat.

Koulupäivien yhteydessä järjestetyt harrastukset helpottavat myös perhearkea vähentämällä lasten yksinoloaikaa vanhempien ollessa töissä. Jotkut harrastuksista olivat todella suosittuja, ja mukaan pääseminen sen vuoksi hankalaa.

Harrastustoiminta jatkuu syksyllä

Harrastamaan Keravalla -toiminta jatkuu jälleen syyslukukauden 2025 alussa. Harrastustarjonta ja ilmoittautuminen julkaistaan elokuun puolivälissä Keravan harrastuskalenterissa (https://harrastukset.kerava.fi). Harrastuskausi alkaa syyskuun alussa.

Lisätietoa Harrastamisen Suomen mallista Keravalla löytyy kaupungin verkkosivuilta: https://www.kerava.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/harrastukset/harrastamisen-suomen-malli/

Harrastamisen Suomen malli

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustarjonta valitaan lasten ja nuorten toiveiden mukaan. Toimintamalli suunnitellaan, rakennetaan ja kokeillaan yhdessä harrastuksia tuottavien tahojen kanssa. Lukuvuonna 2024-2025 mallin mukaisia harrastuksia järjestetään 258 kunnassa ja mukana on noin 2000 koulua. Harrastusryhmiä järjestetään noin 11 000. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää hakemusten perusteella kunnille avustusta mallin toteuttamiseen.