Keski-Uudenmaan Priden ennakko-ohjelmat Keravalla

Keski-Uudenmaan Pride on Keravan, Tuusulan, Järvenpään ja Nurmijärven yhteinen juhla, jota kunnat isännöivät vuorovuosina – tänä vuonna pääjuhla on Keravalla lauantaina 26.8. Keravalla juhlitaan Pridea jo ennakkoon kirjastossa sekä taide- ja museokeskus Sinkassa. Pride-liput nostetaan salkoon tapahtumaviikolla.

Pridet ovat ihmisoikeustapahtumia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyden ja yhtäläisten oikeuksien puolesta tehdyn työn kunniaksi. Osana Pride-viikkoa Keravan kaupunki julkaisee yleisiin tiloihin tehtyjä turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisella tilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä etenkin psykososiaalista turvallisuutta: ihmisten sosiaalisia asenteita ja keskinäistä vuorovaikutusta. Periaatteet on laadittu yhdessä kaupunkilaisten kanssa ja tavoitteena on, että jokaisella kaupungin tiloja käyttävällä asiakkaalla olisi hyvä, tervetullut ja turvallinen olo asioida ja oleskella kaupungin tiloissa.

Tervetuloa mukaan Priden ennakko-ohjelmiin Keravalla

Lauantaina 12.8. klo 15-16:30 Queer + Crip -teemaopastus Rosa Loyn ja Neo Rauchin näyttelyssä

Teemaopastuksella tutustutaan Rosa Loyn ja Neo Rauchin teoksiin muun muassa sukupuolen ja vammaisuuden näkökulmista. Näyttelyä kierrellään yhdessä ja lähestytään sen teoksia tavoilla, jotka haastavat normatiivisia käsityksiä maailmasta. Keskustelevan opastuksen aikana harjoitellaan katsomaan ja kysymään muun muassa sukupuolta, seksuaalisuutta, vammaisuutta, sairautta, toimijuutta sekä identiteettiä.

Opastuksille ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet. Kierros sopii kaikille, jotka haluavat haastaa katsomisen ja ajattelun tapojaan. Varmista paikkasi opastukselle ilmoittautumalla etukäteen: sinkka@kerava.fi. Opastus sisältyy pääsylipun hintaan.

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

Torstaina 17.8. klo 17–19 sateenkaareva vanhempainilta Keravan kaupunginkirjastossa

Kaikkien peruskoululaisten vanhemmille avoimessa illassa tarjotaan huoltajille luotettavaa tietoa ja mahdollisuus kysyä aiheesta lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja kasvatuksen ammattilaisilta. Tilaisuus sopii niin sateenkaarilasten vanhemmille, että lastensa kanssa sateenkaariaiheiden käsittelyä pohtiville vanhemmille.

Tilaisuus järjestetään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien keravalaisten nuorten toiveesta. Vapaa pääsy!

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

Keskiviikkona 23.8

klo 17–18 Pride-viikon kirjailijavieras Dess Terentjeva Keravan kaupunginkirjastossa

Dess Terentjeva on palkittu aikuisten- ja nuortenkirjailija sekä sateenkaarikirjallisuuden asiantuntija. Tilaisuudessa Terentjeva kertoo teoksistaan, sateenkaaritarinoista ja vastaa yleisön kysymyksiin. Terentjevan kirjat kertovat muun muassa toiseudesta, monikulttuurisuudesta, rakkaudesta ja ihmisten tavoista lokeroida itseään ja toisiaan. Vapaa pääsy!

Löydät Terentjevan teoksia kirjaston kokoelmasta Kirkesin sivuilta.

Terentjeva ylläpitää Suomen ainoaa sateenkaarikirjallisuuteen keskittyvää YouTube-kanavaa Sateenkaarikirjoja: YouTube

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

klo 18–20 Keskustelupaneeli sateenkaari-ihmisten hyvinvoinnista Keravan kaupunginkirjastossa

Keskustelutilaisuudessa pohditaan sateenkaarivähemmistöjen hyvinvointia ja turvallisuutta sekä ideoida konkreettisia tapoja tukea heidän oikeuttaan yhdenvertaiseen hyvinvointiin yhteisössään ja ympäristössään. Vapaa pääsy!

Mikäli et pääse paikalle, voit seurata keskustelua Keravan kaupunginkirjaston YouTube-kanavalla.

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

Torstaina 24.8. klo 16–19 Pride-kylttityöpaja Keravan kaupunginkirjastossa

Tervetuloa kylttityöpajaan taiteilemaan itsellesi mieluinen kyltti tulevaan Keski-Uudenmaan Priden kulkueeseen. Tule tekemään oma viestisi sekä arvosi näkyvämmäksi. Työpaja järjestetään Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa ja kirjaston portailla. Vapaa pääsy!

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

Perjantaina 25.8.

klo 16–18 Pride-etkot: Elävä kirjasto Keravan kaupunginkirjastossa

Haluaisitko tietää enemmän sateenkaari-ihmisten näkökulmista? Ketkä olisivat parempia henkilöitä kertomaan kokemuksistaan kuin sateenkaari-ihmiset itse. Elävässä kirjastossa ”lukijat” saavat lainata ”kirjan” eli ihmisen 10–20 minuutin kestävän keskustelutuokion ajaksi. Keskustelutuokiossa lukija saa kysellä itseään kiinnostavista asioista ja kirja kertoo itsestään, identiteettiään kuvaavan ”kirjaotsikkonsa” mukaisesta näkökulmasta. Vapaa pääsy!

Jos haluat ilmoittautua “kirjaksi” ja olet täysi-ikäinen, laita sähköpostia: eva.guillard@kerava.fi

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

klo 18-19 Sateenkaari-rukoushetki Keravan kirkossa

Sateenkaari-rukoushetki on kaikille, jotka haluavat olla mukana hartaudessa, jossa jokainen hyväksytään omana itsenään. Sateenkaari-hartaushetkeen ovat erityisen tervetulleita kaikki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ja heidän ystävänsä.

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

klo 13-17 Sateenkaarileivospaja Keravan Ohjaamolla

Sateenkaarileivospajan merkeissä pääset tunnelmoimaan ja valmistautumaan Keski-Uudenmaan Prideen. Ota ystäväsikin mukaan nauttimaan yhdessä rennosta ilmapiiristä, toivemusiikista ja tietysti herkullisista kuppikakuista. Toiminta on kaikille alle 30-vuotiaille avointa ja maksutonta.

Lisätietoja: tapahtumat.kerava.fi

Kirjaston sarjakuvanäyttely katsottavissa 30.8. saakka

Kirjaston ylägallerissa on esillä “Todellisuus ja Toiveet – Reality and Dreams” sarjakuvia. Näyttely on koottu kirjailija ja taiteilija Taru Hamin ohjaamissa työpajoissa osana Keski-Uudenmaan Priden ennakko-ohjelmaa. Vapaa pääsy!

Näyttelyn pääsee katsomaan kirjaston aukioloaikojen puitteissa. Tarkista aukiolot: aukioloajat ja yhteystiedot

Myös naapurikunta Järvenpäässä etkoillaan Pridea

Tapahtumaviikolla Järvenpään kirjastolla ja taidemuseolla järjestetään ohjelmaa: Järvenpään tapahtumakalenteri

Lisätietoja Keski-Uudenmaan Pridesta