Vuonna 2017 syntyneiden lasten oppivelvollisuus alkaa syksyllä 2024. Kaikki Keravalla asuvat koulutulokkaat ilmoitetaan kouluun suomenkieliseen tai ruotsinkieliseen perusopetukseen 23.1.-11.2. välisenä aikana.
Keravan Kivisiltaan rakennetaan juhlavuoden kunniaksi arboretum eli puulajipuisto. Keravalaiset voivat varata vuonna 2024 syntyvälle lapselleen oman nimikkopuun kaupungin laatimasta kasviluettelosta.
Audiovisuaalisen taiteen festivaali Reflektor juhlistaa 100-vuotiasta Keravaa. Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma on helppo tapa nauttia taiteesta. Reflektorin edellisvuosien tapahtumat esimerkiksi Vantaalla houkuttelivat tuhansia kävijöitä ihastelemaan valo- ja ääniteoksia. Myös Keravalle odotetaan runsaasti väkeä.
Kerran vuodessa laadittavassa kaavoituskatsauksessa kerrotaan Keravan kaupunkisuunnittelun ajankohtaisista hankkeista. Tänä vuonna on käynnissä useita mielenkiintoisia asemakaavahankkeita.
Jätteiden kuljetuksessa on esiintynyt viime aikoina viivästyksiä, mikä on aiheuttanut harmitusta asukkaiden keskuudessa. Viivästykset ovat koskeneet niin tiettyjä alueita kuin jätejaekohtaisia astioita.