Talvikunnossapito
Kaupunki huolehtii yleiseen käyttöön luovutettujen katujen ja jalkakäytävien lumenaurauksesta ja liukkaudentorjunnasta. Kaupunki hoitaa katujen talvikunnossapidosta omana työnä noin 70 prosenttia ja loput 30 prosenttia hoitaa urakoitsija.
-
Katujen talvikunnossapitoalueet jakautuvat seuraavasti:
- Vihreän alueen kunnossapito toteutetaan kaupungin omana työnä (Keskusta, Sompio, Kilta, Jaakkola, Lapila, Kannisto, Savio, Alikerava, Ahjo, Sorsakorpi, Jokivarsi).
- Punaisen alueen talvihoidon ja syyssiivoukset toteuttaa Destia Oy 1.10-30.5. (Päivölä, Kaskela, Kuusisaari, Kytömaa, Virrenkulma, Kaleva, Kurkela, Ilmarinen, Sariolanmäki).
Lumenaurausta tehdään kunnossapitoluokituksen mukaisessa aurausjärjestyksessä, eikä kunnossapidon tason tarvitse olla koko kaupungin alueella samanlainen. Korkeampaa kunnossapidon laatua ja kiireellisimpiä toimia vaaditaan paikoissa, jotka ovat liikenteen kannalta tärkeimpiä. Myös yllättävät sääolosuhteet ja -muutokset saattavat viivästyttää katujen kunnossapitoa.
Kevyen liikenteen väylät ovat vilkasliikenteisten katujen lisäksi ensisijaisia paikkoja liukkaudentorjunnassa. Keravalla torjutaan liukkautta pääasiassa hiekoittamalla, minkä lisäksi suolataan linja-autojen ja raskaan liikenteen reittejä. Työ on edullisempaa, kun sen tekee ennakoiden arkena normaalin työajan puitteissa. Kaupunki suosittelee vaihtamaan talveksi polkupyöriin nastoitetut ja pistosuojatut kumit ja käyttämään kengissä nastoja koko talven ajan.
Kaupungin kadut on jaettu hoitoluokkiin. Hoitoluokkiin 1, 2 ja 3 kuuluvat ajoradat ja hoitoluokkiin A ja B kuuluvat kevyen liikenteen väylät. Luokitteluun vaikuttavat väylän liikennemäärät, joukkoliikenteen reitit sekä muun muassa koulujen ja päiväkotien sijainnit. Katuja pidetään kunnossa hoitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä.
Katujen auraus aloitetaan mahdollisimman pian, kun ennalta määritellyt laatukriteerit alittuvat. Auraus aloitetaan 1. luokan väylistä sekä A-luokan kevyen liikenteen väylistä, joiden hoitotoimenpiteet pyritään aloittamaan ennen vuorokauden liikenteen huipputunteja klo 7 ja 16. Tämän jälkeen toimenpiteitä tehdään 2. ja 3. luokan kaduille, joihin kuuluvat suurin osa kokoojakaduista sekä tonttikadut. Lumisateen jatkuessa pitkään joudutaan ylemmän luokan väyliä hoitamaan jatkuvasti, jolloin esimerkiksi tonttikatujen hoito voi viivästyä.
Aurausjärjestys ja tavoiteaikataulu
-
- Pääväylien ja A-luokan kevytväylien hälytysraja on 3 cm.
- Toimenpideaika tarpeen syntymisestä on 4 tuntia, kuitenkin siten, että illan tai yöllisen lumisateen jälkeen auraus on suoritettu klo 7 mennessä.
- Sunnuntaisin ja arkipyhinä voidaan noudattaa 2. luokan vaatimusta.
- Pysäköintialueilla lumen hälytysraja on 8 cm.
-
2. luokan ajorata
- Hälytysraja on 3 cm (irtolumi ja sohjo), sunnuntaisin ja arkipyhinä hälytysraja on 5 cm.
- Toimenpideaika tarpeen syntymisestä on 6 tuntia, kuitenkin siten, että illan tai yöllisen lumisateen jälkeen auraus on suoritettu klo 10 mennessä.
- Auraus hoidetaan pääsääntöisesti 1. luokan jälkeen.
B-luokan kevyen liikenteen väylä
- Irtolumen hälytysraja on 5 cm ja sohjon hälytysraja on 3 cm. Auraus hoidetaan pääsääntöisesti A-luokan jälkeen.
- Toimenpideaika tarpeen syntymisestä on 6 tuntia, kuitenkin siten, että illan tai yöllisen lumisateen jälkeen auraus on suoritettu klo 10 mennessä.
-
- Hälytysraja on 3 cm (irtolumi ja sohjo).
- Toimenpideaika tarpeen syntymisestä on 12 tuntia. Auraus hoidetaan pääsääntöisesti 2. luokan jälkeen.
- Sunnuntaisin ja arkipyhinä hälytysraja on irtolumen kohdalla 5 cm ja sohjon kohdalla 3 cm.
- Pysäköintialueilla lumen hälytysraja on 8 cm.
Katujen kunnossapitoluokitukseen ja aurausjärjestykseen voit tutustua kartasta: Avaa kartta (pdf).
Ajantasaista hiekoitus- ja auraustilannetta voi seurata Keravan karttapalvelun talvikunnossapitokartalla. Siirry karttapalveluun. Karttapalvelu-sivun oikealla olevasta sisällysluettelosta voi valita näytettäväksi joko hiekoitus- tai auraustiedot. Tien viivaa klikkaamalla näet kunnossapidon tilanteen.
-
Tontin omistajan tai vuokralaisen velvollisuus on
- huolehtia tonttiliittymään kertyneen aurausvallin poistosta
- tarvittaessa hiekoittaa omalla tontilla sijaitsevat kulkuväylät liukastumisen estämiseksi
- huolehtia tontille johtavan kulkutien hoidosta
- huolehtia katuojan ja sadevesikourun puhdistamisesta
- poistaa katolta pudonnut lumi kadulta
- poistaa postilaatikon edessä oleva lumi sekä vaarantava lumi kiinteistön laitteista, kuten esimerkiksi aidasta.
Kiinteistöt eivät saa siirtää lunta kaupungin katu- tai puistoalueille, vaan tonteille tulee raivata riittävästi lumitilaa sekä pitää tontilta ja tonttiliittymästä poistettu lumi tontillaan. Lisäksi tonttiliittymän rumpu on pidettävä avoinna kasvillisuudesta, lumesta ja jäästä.
Velvollisuudet koskevat myös tontin vuokraajaa.
-
Keravan kaupungin maan- ja lumenvastaanottoalue toimii Keravan maanläjitysalueen itäinen täyttöalue Peräläntiellä ja on avoinna arkisin ma-to 7–15.30 ja pe 7–13.30.
Lumen vastaanottotoiminta on tarkoitettu vain yrityksille, ja lähtökohtaisesti lumi tulisi mahduttaa jokaisen kiinteistön omalle tontille. Vastaanotetun kuorman veloitus on 30 euroa + arvonlisävero 25,5 prosenttia.
Tuotavan lumen tulee olla puhdasta ja jätteetöntä.
Tärkeää tietoa liikennöitsijälle
Lumikuorman kuljettajalla tulee olla mukana älypuhelin, jossa on toimiva nettiliittymä ja henkilökohtainen sähköposti. Puhelimessa tulee myös olla paikannus päällä. Kaupunki ei valitettavasti palvella lumikuormien vastaanottamisessa, mikäli edellä mainitut ehdot eivät toteudu.
Huomioithan, että Peräläntiellä on voimassa nopeusrajoitus 20 kilometriä tunnissa.
Kaupunki opastaa kuljettajia tarvittaessa. Lisätietoja alueen lumenläjityksestä voi kysyä puhelimitse numerosta 040 318 2365.
Vastaanottojärjestelmän käyttäminen
Keravan maan- ja lumenvastaanottoalueen vastaanotossa käytetään Loihde Trust Materia -vastaanottojärjestelmää.
Jotta maan- ja lumenvastaanottoalueilla voi asioida, tulee yrityksen rekisteröityä vastaanottojärjestelmän käyttäjäksi ja kuljettajien kirjata kuormat mobiilisovelluksella.
Vastaanottojärjestelmän ja mobiilisovelluksen yksityiskohtaiset käyttöohjeet löytyvät kirjautuneille käyttäjille järjestelmän sivustolta kohdasta Ohjekeskus.
Ohjeet rekisteröitymiseen ja kirjautumiseen
Mene osoitteeseen: https://kerava.loihdemateria.com.
Sivusto on käytettävissä vain tietokoneen selaimella.
Rekisteröi yrityksesi maan- ja lumenvastaanoton asiakkaaksi ja järjestelmän käyttäjäksi. Rekisteröityminen hyväksytään 1–4 arkipäivän kuluessa.
Järjestelmän kautta voit lisätä yrityksesi henkilöitä organisaatiokäyttäjiksi (kohta “Käyttäjät”). Organisaatiokäyttäjät voivat mm. tarkastella yrityksen tapahtumia sekä lisätä käyttäjiä ja ajoneuvoja.
Lisää yrityksesi ajoneuvot listalle (kohta “Ajoneuvot”) ja kuljettajat mobiilikäyttäjiksi (kohta “Mobiilikäyttäjät”).
Kuljettaja ottaa älypuhelimella käyttöön mobiilisovelluksen osoitteessa: https://krv.loihdemateria.com.
Kuljettajat tekevät jokaisesta kuormasta kirjauksen (“Tilaus”) mobiilisovellukseen.
Alueelle ajettaessa puomi aukenee, kun ajoneuvo on lisätty järjestelmään ja mobiilisovelluksessa on aktiivisena oleva tilaus.
Ylijäämämaan vastaanotto ja läjitys
Ylijäämämaan vastaanottotoiminta on tarkoitettu vain Keravan kaupungin omille sopimusurakoitsijoille. Jotta maan- ja lumenvastaanottoalueilla voi asioida, tulee yrityksen rekisteröityä vastaanottojärjestelmän käyttäjäksi osoitteessa https://kerava.loihdemateria.com, alueelle tuotavat maa-ainekset kirjataan Loihde Trust Materia -vastaanottojärjestelmän sovelluksella.
Kuljettaja ottaa älypuhelimella käyttöön mobiilisovelluksen osoitteessa: https://krv.loihdemateria.com.
Valitse kuormauspaikan osoite/tiedot
Merkitse työmaan viitetiedot, valitse materiaali (liejusavi, hiekoitushiekka, kantava maa-aines, aputyömaateiden materiaalit, louhe, lehti, savi ja purkukohde)
Vahvista tilaus ja aja alueelle.
Ota yhteyttä
Palautetta lumenaurauksesta ja liukkaudentorjunnasta voi antaa sähköisen Asiointipalvelun kautta. Päivystysnumero on tarkoitettu vain akuutteihin asioihin virka-ajan ulkopuolella. Huomioi, että kaupunki ei hoida päivystysluontoisesti sellaisia töitä, joita voidaan suorittaa normaalin työajan puitteissa. Hengenvaaraa uhkaavissa kiireellisissä tapauksissa ota yhteyttä kaupunkitekniikan vikapäivystykseen.