Oikaisuvaatimuksen tekeminen

Myönnettyyn lupaan voi tyytymättömyyttä esittää asiaa koskevalla oikaisuvaatimuksella, jossa vaaditaan päätöksen muuttamista. Jos päätöksen osalta ei tehdä oikaisuvaatimusta tai siitä ei valiteta määräajan kuluessa, lupapäätös saa lainvoiman ja rakennustyö sen perusteella voidaan aloittaa. Hakijan on itse tarkistettava luvan lainvoimaisuus.

  • Viranhaltijan päätöksellä myönnettyyn rakennus- ja toimepidelupaan voi tehdä oikaisuvaatimuksen 14 vuorokauden kuluessa päätöksen antamisesta.

    Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen on:

    • viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla
    • sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
    • sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
    • kunnalla.
  • Maisematyölupaa ja rakennuksen purkamislupaa koskevissa päätöksissä valitusoikeus on laajempi kuin rakennus- ja toimenpidelupia koskevissa päätöksissä.

    Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen on:

    • sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
    • kunnan jäsenellä (ei valitusoikeutta, mikäli asia on ratkaistu rakennus- tai toimenpideluvan yhteydessä
    • kunnalla tai naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
    • alueellisella ympäristökeskuksella.

    Teknisen lautakunnan lupajaoston tekemissä lupapäätöksissä on 30 päivän valitusaika.

  • Oikaisuvaatimus tehdään kirjallisesti teknisen lautakunnn lupajaostolle joko sähköpostitse osoitteeseen rakennusvalvonta@kerava.fi tai postitse osoitteeseen Rakennusvalvonta, PL 123, 04201 Kerava.

    Oikaisuvaatimusta koskevaan päätökseen tyytymätön voi tehdä valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle.