Hae

Näytä ennakoivat hakutulokset kirjoittamalla vähintään kolme merkkiä. Voit selata kaikkia löydettyjä tuloksia sarkainnäppäimellä.

Hakusanalla "page/25" löytyi 39 tulosta

Usein kysyttyä vesihuollosta

Vesi kuuluu kaikkien arkeen. Veden käyttäjää saattaa aluksi ihmetyttää, jos esimerkiksi veden väri poikkeaa tavallisesta tai viemäri ei vedä.

Kalevan koulu

Kalevan koulu on kahdessa rakennuksessa toimiva alakoulu vuosiluokille 1–6. Yleisopetuksen luokkia on 18 ja oppilaita yhteensä noin 370. Koulussa toimii myös Kalevan päiväkodin esiopetus.

Yritystontit

Kaupungilla on tarjolla yritystontteja teollisuus- ja liiketoimintaa varten eri puolilla Keravaa. Tontit ovat jatkuvasti haettavissa.

Historia

Tutustu kaupungin historiaan esihistoriallisista ajoista aina nykypäivään saakka. Opit takuulla uutta Keravasta!

Eeva Anundi - Keravan kasvot

Valokuvaaja Eeva Anundin ulkoilmavalokuvanäyttely Keravan kasvot esitteli 15 keravalaisen henkilön muotokuvat ja heidän tarinansa. Näyttely oli osa Kerava 100 -juhlavuoden ohjelmaa.