Kansainvälinen nuorisotyö

Kansainvälistä toimintaa on toteutettu Keravan nuorisopalveluissa Euroopan Unionin Erasmus+ -ohjelman puitteissa. Nykyiset vapaaehtoistyöntekijämme tulevat ESC-ohjelman (European Solidarity Corps ESC) kautta Erasmus+ -ohjelman alta.

Keravan nuorisopalveluilla on ollut tähän mennessä 16 kansainvälistä vapaaehtoistyöntekijää. Viimeisimmät ESC-työntekijämme olivat Ukrainasta, ja seuraavat puolestaan Unkarista ja Irlannista. He työskentelevät nuorisopalveluilla kaikissa nuorisotoiminnoissa, Keravan kirjastossa sekä muissa mahdollisissa yhteistyökumppaneiden toiminnoissa ja osallistuvat suomen kielen opintoihin.

Euroopan solidaarisuusjoukot

Euroopan solidaarisuusjoukot on EU:n uusi ohjelma, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuksia auttaa yhteisöjä ja yksilöitä vapaaehtoistyössä tai vastikkeellisessa työssä omassa maassaan tai ulkomailla. Solidaarisuusjoukkoihin voi rekisteröityä 17-vuotiaana, mutta projektiin voi osallistua vasta 18-vuotiaana. Osallistumisen yläikäraja on 30 vuotta. Solidaarisuusjoukkoihin osallistuvat nuoret sitoutuvat noudattamaan sen toiminta-ajatusta ja periaatteita.

Rekisteröityminen on helppoa, ja sen jälkeen osallistujia voidaan kutsua monenlaisiin projekteihin, esimerkiksi:

  • luonnonkatastrofien ennaltaehkäisy tai jälleenrakentaminen katastrofien jälkeen
  • turvapaikanhakijoiden avustaminen vastaanottokeskuksissa
  • erilaiset sosiaaliset ongelmat yhteisöissä.

Euroopan solidaarisuusjoukkojen projektit kestävät 2–12 kuukautta, ja ne sijoittuvat yleensä johonkin EU-maahan.

Haluaisitko itse lähteä vapaaehtoiseksi?

Tämä on mahdollista Erasmus+ -ohjelman kautta, jos olet 18–30-vuotias, seikkailunhaluinen, kiinnostunut muista kulttuureista, avoin uusille kokemuksille ja valmis lähtemään ulkomaille. Vapaaehtoisjakso voi kestää muutamasta viikosta vuoteen. Keravan nuorisopalveluilla on mahdollisuus toimia lähettävänä tahona vapaaehtoisjaksolle lähdettäessä.

Lue lisää vapaaehtoistyöstä Euroopan nuorisoportaalista.

Lue lisää Euroopan solidaarisuusjoukoista opetushallituksen sivustolta.

Ota yhteyttä