Savion alueurakka etenee hyvässä vauhdissa 25.11.
25.11.2025Savion alueurakan aloituskatselmus pidettiin viikolla 45. Urakka etenee ennakoidusti ja aikataulussa.
Keravan vesihuoltolaitos ylläpitää ja rakentaa vesi- ja viemäriverkostoa, liittää kiinteistöt vesihuoltoverkostoon ja asentaa vesimittarit.
Yhteystiedot häiriötilanteissa
Savion alueurakan aloituskatselmus pidettiin viikolla 45. Urakka etenee ennakoidusti ja aikataulussa.
Tilanne on ohi eikä se aiheuta asukkaille toimenpiteitä. Tilanne ei vaikuta talousveden käyttöön, ja alueella voi liikkua normaalisti.
Savion alueurakka alkaa 12.11. Ensimmäisenä urakassa tehdään valmistavia töitä, esimerkiksi asfaltinpoistoa. Myös kaivuutyöt alkavat tällä viikolla.
Keravan kaupunki aloittaa laajan saneerausurakan marraskuun ensimmäisellä viikolla. Urakka kestää vuoden.
Keravan kaupungin vesihuoltolaitos kehottaa vanhojen kiinteistöjen omistajia kiinnittämään huomiota jätevesiviemärin padotuskorkeuteen.
Tekninen lautakunta on hyväksynyt päivitetyn toiminta-alueen 30.11.2023.
Keravan vesihuoltolaitoksen tunnusluvut sekä tietoa talousveden laadusta ja käsittelystä löydät osoitteesta vesi.fi.