Kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa keravalaisille lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua, kokea sekä tulkita taidetta, kulttuuria ja kulttuuriperintöä.
Nuorisopalveluiden kohdeavustuksia myönnetään paikallisten nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien toimintaan. Kohdeavustukset ovat haettavina kerran vuodessa, 31.3. mennessä.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, Vantaan kaupunki sekä Keravan kaupunki järjestävät ensimmäisen yhteisen hyvinvointiseminaarin Tiedekeskus Heurekassa, Vantaan Tikkurilassa keskiviikkona 8. helmikuuta.
Keravan Opisto on järjestänyt Jyväskylän ikääntyvien yliopiston kanssa verkkoluentoja jo vuosia. Nyt niihin on mahdollisuus osallistua verkon lisäksi myös verkkoluentokatsomossa Keravan kirjastossa.
Päivölänlaakson koulussa järjestettiin Taitomessut 17.-19. tammikuuta. Koulun liikuntasali oli kolmeksi päiväksi muutettu messualueeksi. Saliin oli aseteltu pöytiä, joilla oli esillä oppilaiden töitä, kuten monialaisten oppimiskokonaisuuksien projekteja, käsitöitä ja muita syksyn projekteja.