Keravan kaupunki järjestää 1.–2. vuosiluokkien oppilaille sekä erityisopetukseen otetuille 3.–9. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettua maksullista iltapäivätoimintaa koulupäivinä klo 12–16 välisenä aikana.
Lukuviikko aloitettiin koko koulun yhteisellä kokoontumisella salissa, jonne oli koottu lukijapaneeli koulun innokkaista lukijoista, oppilaista ja opettajista.
Kerava osallistui koko kaupungin voimin Lukukeskuksen järjestämään kansalliseen Lukuviikkoon, jonka teemana oli lukemisen monet muodot. Lukuviikko levittäytyi Keravalla kouluihin, päiväkoteihin, puistoihin ja kirjastoon.
Keravan Opiston ja Liikuntapalveluiden ilmoittautumisjärjestelmän ulkoasu on uudistunut ja siihen on tullut samalla lisää hyviä hakuominaisuuksia. Kyseessä on sama järjestelmä mutta paremmilla ominaisuuksilla ja uudella ulkonäöllä.