Keskuskoulu
Keskuskoulu on yläkoulu, jossa on oppilaita luokilta 7-9. Koulu toimii tiiviissä yhteistyössä Keravan lukion kanssa.

Tärkeää tietoa lukuvuoden 2025 aloituksesta
Keskuskoulun lukuvuosi alkaa to 7.8. klo 8.30–12.00. Kokoontuminen on Keravan lukion A-ovella, josta siirrymme koulumme juhlasaliin. Perjantaina 8.8. koulua on klo 8.30–13.00.
-
Koulun toiminnassa painotetaan yhteisöllisyyttä. Oppilaiden ja opettajien kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja keskinäisen kunnioittamisen periaate. Ketään ei kiusata ja jokaisella on mahdollisuus olla oma itsensä toisia kunnioittaen. Tärkeää oppilaitoksen arjessa on, että jokainen kokee päivittäin tulleensa kohdatuksi. Päätöksiä koulussa tehdään oppilaita osallistaen.
Koulussa painotetaan oppimaan oppimisen taitojen kehittämistä ja kehittymistä. Kullakin oppilaalla on oma polkunsa kuljettavanaan. Tälle polulle koululla on tavoitteena antaa hyvät eväät jatko-opintoihin
ja elämään. -
-
Keravan perusopetuksen kouluissa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja voimassa olevaa lainsäädäntöä. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä turvallisuutta ja viihtyisyyttä.
Keravan kaupungin peruskoulujen yleiset järjestyssäännöt ovat kaupunkitasoisesti yhteiset. Niitä tarkennetaan koulukohtaisilla toimintaohjeistuksilla, jotka on laadittu yhdessä koulun oppilaiden ja henkilöstön kanssa.
Lue Keravan kaupungin peruskoulujen yleiset järjestyssäännöt.
Koulukohtaiset toimintaohjeistukset
-
Koulun osoite
Keskuskoulu
Käyntiosoite: Sibeliuksentie 604200 Kerava
Ota yhteyttä
Hallinnon henkilökunnan (rehtorit, koulusihteerit) sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@kerava.fi. Opettajien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@edu.kerava.fi.
Terveydenhoitaja
Katso terveydenhoitajan yhteystiedot VAKEn verkkosivuilta (vakehyva.fi).