Kulttuuripolku tuo taiteen ja kulttuurin osaksi keravalaisten päiväkotilasten ja peruskoululaisten arkea. Killan koulun kakkosluokkalaiset pääsivät maaliskuussa sukeltamaan muotoilun maailmaan Sinkassa.
Koulutulokkaiden ensisijaisten koulupaikkojen valmistelussa tarvitaan odotettua enemmän aikaa. Tästä syystä koulutulokkaiden ensisijaisten päätösten tiedoksiantopäivä siirtyy. Päätökset pyritään antamaan tiedoksi huhtikuun loppuun mennessä.
Keravan yläkouluissa on tänä vuonna otettu käyttöön uusi painotuspolkumalli, joka tarjoaa kaikille yläkoulun oppilaille yhdenvertaisen mahdollisuuden painottaa opintojaan omassa lähikoulussaan ja ilman pääsykokeita.
Keravanjoen koulussa vieraili 31.1. opetusalan asiantuntijoita Intiasta. He olivat tulleet Suomeen tutustumaan suomalaisten koulujen arjen peruspedagogiaan, ja löysivät sekä eroja että samankaltaisuuksia verrattuna intialaiseen kouluarkeen.
Talvilomaviikolla 20.-26.2.2023 Keravalla järjestetään monia lapsiperheille suunnattuja tapahtumia. Osa ohjelmasta on maksutonta ja maksullisetkin elämykset ovat edullisia. Osaan ohjelmasta ilmoittaudutaan ennakkoon.
Kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa keravalaisille lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua, kokea sekä tulkita taidetta, kulttuuria ja kulttuuriperintöä.
Päivölänlaakson koulussa järjestettiin Taitomessut 17.-19. tammikuuta. Koulun liikuntasali oli kolmeksi päiväksi muutettu messualueeksi. Saliin oli aseteltu pöytiä, joilla oli esillä oppilaiden töitä, kuten monialaisten oppimiskokonaisuuksien projekteja, käsitöitä ja muita syksyn projekteja.
Vuonna 2016 syntyneiden lasten oppivelvollisuus alkaa syksyllä 2023. Kaikki Keravalla asuvat koulutulokkaat ilmoitetaan kouluun suomenkieliseen tai ruotsinkieliseen perusopetukseen tammi-helmikuun vaihteessa.
Keravan kaupunki tarjoaa koululaisille suunnatun kesätoiminnan järjestämiseen maksutta koulujen ja Untolan toimintakeskuksen tiloja. Yhdistykset, seurat ja järjestöt voivat hakea tiloja käyttöönsä.